Pedon merkki, bioraha!  Tämä on osa sivustoa www.jeesusonherra.se 

 

Bioraha on ollut hyvin suosittu lukuaihe, vaikka se on ollut vähän vaikeasti löydettävä tuolla vanhalla blogisivulla, eli vanhalla pääsivulla. Koska sitä luetaan niin paljon, teen sille oman sivun, joka on tässä.

 

Pedon merkki, jonka ottaminen merkitsee lopullista kadotusta helvettiin, ja jota uskova ei siis missään tapauksessa voi ottaa. Se on mikrosiru, jota tarjotaan otsaan tai käteen, ja aika tulee ettei kukaan voi ostaa eikä myydä ilman sitä. Tähän asti maailmassa, vaikka kun jokin valtio on ollut sodassa, on voinut aina käyttää jotakin toista vahvaa valuuttaa. Mutta kerran tulee uusi maailman järjestys, taloussysteemit muuttuu, niin ettei kukaan voi ostaa ja myydä ilman pedon merkkiä. Mutta uskon ja toivon että meidän uskovien tempaus taivaaseen tapahtuu juuri ennen tätä biorahan, eli pedon merkin käyttöönottoa. Jos sitten joku on luopio, eikä päässytkään tempauksessa taivaaseen, tai haluaa tulla uskoon tempauksen jälkeen, niin ainut mahdollisuus on silloin martttyyrikuolema. Uusi maailmanjärjestys tulee vihaamaan niitä ihmisiä, jotka haluavat taivaaseeen, ja jotka eivät ota pedon merkkiä, joka on siis lopullinen helvetintuomio, helvettiin meno, iankaikkiseen kidutukseen meno. Mutta jatka rauhassa lukemista näiltä sivuilta. Nimittäin Jeesus ei kadota yhtäkään niistä ihmisistä, jotka Taivaan isä on hänelle antanut. Jeesus pelasta meidät uskovat tulevasta vihasta! Nyt on armon aika, ja on helppo tulla uskoon, kun Pyhä Henki on täällä, joka asuu meissä uskovissa.

 

Kun tempauksen jälkeen meitä ei enää ole täällä, tulevat todella vaikeat ajat! Ajattele siis että emme elä vain elääksemme tämän elämän ja kuollaksemme pois. Ihmisellä on ikuinen henki, sielu ja uusi ylösnousemusruumis, joka jatkaa elämäänsä sitten taivaassa tai helvetissä, sen mukaan uskoiko ihminen Jeesukseen!

 

Liittyen alla olevaan Bioraha tiedostoon, ota vastaan ensiksi tämä Pyhän Raamatun Uuden Testamentin sana, ennen kuin katsot tuon esityksen nimeltä Bioraha, joka kertoo pedon merkistä.

10. ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta. [ JKR 1. Tess. 1:10]

Kyllä tuleva pedon merkki totta on, en kiellä sitä, mutta Jeesus pelastaa meidät tulevasta vihasta, eikä hän kadota meitä pedon merkilläkään! Jeesus tulee tuulissa ja pilvissä ja tempaa uskovan seurakuntansa taivaaseen täältä, ennen kuin pedon merkki tulee.

eltaista tietopalkkia, ja hyväksytään että saa ladata msorun.dll tiedoston, ja sen jälkeen tulee yllä oleva ruutu, josta valitaan Suorita/Run tms. Sitten kun esitys on käynnistynyt, täytyy itse klikkailla ko. esityksen vasemmasta valikosta eri sivut, joita on noin 15 kpl.

 

Laitan tähän vielä kuvina ko. esityksen, koska se voi muuten teknillisen vaikeutensa tähden jäädä näkemättä. Alkuperäinen Bioraha linkki on alempana.

 

Eli nyt tässä on kuvina ko. esitys, niin se ei jää näkemättä teknillisen vaikeutensa tähden, tai power pointin puuttumisen tähden, joka ei ole Windowson vakio-ohjelma, vaan maksullinen ohjelma.

 

 

 

 

 

 

 

 

Minä korjaan, että ÄLÄ MISSÄÄN TAPAUKSESSA OTA PEDON MERKKIÄ, SE ON LOPULLINEN KADOTUSTUOMIO!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pedon tunnusmerkki ja luku

16. Se saa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat panemaan tunnusmerkin oikeaan käteensä tai otsaansa*.

17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

18. Tässä on viisaus. Jolla on ymmärrystä, laskekoon [punaisen] pedon luvun. Se on näet ihmisen luku. Sen luku on 666.

[ JKR Ilm. 13... ]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämän sivun linkki ja osoite on: http://www.jeesusonherra.se/pedon_merkki.htm

 

 

 

 

 

No niin, tässä yllä on kuvina alla oleva Bioraha esitys, niin se ei voi jäädä toimimatta tai huomaamatta keneltäkään.

 

Tässä siis on aikaisempi esitysmuoto, joka ei ole niin hyvä. Bioraha Julkaisen tuon tiedoston, joka tuli meille toisilta uskovilta sähköpostilla.

 

Koen hyvin kunnioitettava Pyhä Henki haluaa, että julkaisen tämän. Vain Jeesuksessa, on pelastus, uskomme että pääsemme taivaaseen juuri vaivan ajan kynnyksellä. Raamattu varoittaa että pedon merkkiä ei pidä ottaa. Tämä täytyy painaa mieleen. Jeesus pelastaa meidät taivaaseen tulevasta vihasta, joka on lohdutuksemme. Pedon merkin valmius on yksi aikojen merkkejä. Pedon merkin ottaminen on lopullinen kadotus helvettiin. Tulee aika, jolloin kukaan ei voi ostaa eikä myydä ilman sitä merkkiä, mutta uskomme että tempaus taivaaseen, tulee uskoville sitä ennen! Siispä pidä huoli, että armon matkaliitto Jeesuksen kanssa on kunnossa! Emme pelastu omilla ansoilla, vaan armosta saamme syntimme anteeksi!   Klikkaa tätä linkkiä. Siinä täytyy klikata myös hiiren oikealla napilla keltaista tietopalkkia, joka lataa Microsoftilta ohjelman, jolla se näytetään.  Tiedoston alkuperäinen muoto oli PowerPoint, mutta se ei käy kaikkiin koneisiin. Tässä myös alkuperäinen tiedosto, jos sinulla on Ms Powerpoint koneessa, se toimii bioraha.pps Mahdollisesti se voi toimia myös jos sinulla on OpenOffice koneessa.

 

Ja muista tämä Jeesuksen oma sana: Hän ei kadota yhtäkään niistä, eli meistä uskovista, jotka Isä on hänelle antanut. Niin Jeesus ei siis tule kadottamaan puolta kristikuntaansa siten että hän sallisi pedon merkin tulla ennen tempausta. Jeesus on rakastava Isä, Taivaan Isä on rakastava, ei hylkäävä, ei kadottava. Nyt on armon aika!

37. Jokainen, jonka Isä antaa minulle, tulee minun luokseni, ja luokseni tulevaa minä en aja pois.

38. Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään omaa tahtoani, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon.

39. Ja Lähettäjäni tahto on, etten kadota ainoaakaan niistä, jotka Hän on antanut minulle, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä.  [JKR Joh. 6..37-39]

 

Uskon testi, testaa oletko uskossa Jeesukseen, ja pysy sitten siinä! Mielellään etsi sopiva seurakunta itsellesi, niin on helpompaa olla uskossa tänä lopunaikana. Apostolinen aika tulee. Pyhän Hengen voitelu lisääntyy. Mutta tällä hetkellä on sellaisia seurakuntiakin, jotka sanovat itseään apostolisiksi, ja keräävät vain rahaa pääasiassa, ja sellaisia jotka sanovat itseään apostolisiksi ja profeetoiksi, ja kuitenkin erään ko. seurakunnan pastori vaihtoi vaimoa tuosta vain. Hän oli erään ruotsinkielisen seurakunnan suomalainen pastori, täällä Ruotsissa. Eli suurta syntiä siitä vain.  Sellainen seurakunta on parempi, jossa on useamman hengen toimiva vanhimmisto, niin se ei mene pieleen niin helposti.

 

Millaista on taivaassa ja helvetissä? Lue tästä!

 

 

Jos vasemmalla ei näy hakemistoa, klikkaa tästä http://www.jeesusonherra.se

Talleta hakemisto selaimesi suosikkeihin.

Sähköposti löytyy tältä sivulta Yhteystiedot ja yleistä