Näkyjä taivaasta ja helvetistä -kirja

 

 

Kirja on luettavissa suoraan tältä sivulta.  Klikkaamalla kirjan kuvaa, pääsee kustantajan sivulle, jossa sitä myydään.

 

Tämän kirjan on kirjoittanut John Bunyan, joka on sama kirjailija ja Jumalan Sanan julistaja, joka on kirjoittanut kirjan KRISTITYN VAELLUS. Itse olen lukenut ”alakouluiässä” kirjan Kristityn vaellus, koska se oli niin jännittävä ja mielenkiintoinen, että pieni lapsikin kiinnostuu siitä, että millaisia kiusauksia on matkalla taivaaseen ja miten kulkija, Kristitty voitti ne kiusaukset ja pääsi perille taivaaseen. John Bunyan on myös ollut vankilassa uskonsa tähden.

 

Yllä olevan kuvan kirjaan myy Evankelisluterilainen Herätysseura, joka ei ole tietääkseni homokirjoja painanut sentään, verrattuna siihen, että Ev. Lut kirkon johto on mennyt metsään homojen ja lesbojen vihkimisessä. Kirkko on luopunut Jumalasta, koska juuri se on Sodoman ja Gomorran syntiä, Nooan päivien menoa, joka on viimeisten aikojen kauhistus.

 

Mutta Herätysseuran kirjat ovat olleet normaaleja hyviä kristillisiä kirjoja.

Herätysseura myy esimerkiksi vanhan käännöksen Uutta Testamenttia 2 EUR kappale, taskukoko.

UUSI TESTAMENTTI, taskukoko

2.-

 

 

 

Kirja taivaasta ja helvetistä, on ilmestys, jonka sai John Bunyan niminen julistaja. Ilmestykset on kuitenkin tutkittava siten, että jonkun ihmisen saama ilmestys ei koskaan muuta Jumalan sanaa, eikä uutta Jumalan sana tulee, vaan ilmestyksien täytyy olla Jumalan sanan mukaisia. Kuka sitten osaa vertailla? Valitettavasti sellainen ihminen ei osaa, joka vain tietää joitakin kohtia Pyhän Raamatun Uudesta Testamentista. Sanotaan että jos olet lukenut esimerkiksi 10 kertaa Pyhän Raamatun Uuden Testamentin ja sinulla on 1 kor 12 Pyhän Hengen armolahjohja, ja sinä osaat käyttää niitä rakkaudessa, silloin sinulla on todennäköisesti kyky arvostella ilmestyksiä. Erityisesti Jumalan sanan julistajille on annettu armosta kyky ymmärtää ja julistaa Jumalan sanaa. Kirja on siis ilmestys, ja se voi olla herättävä. Mutta se on kirja, se ei ole raamattu. Se on varmasti totta mitä on Raamatussa, ja se mitä tulee ilmestyksenä, voi olla totta, mutta se ei saa ottaa Raamatun asemaa.

 

Pyhän Raamatun uusi testamentti on siis mittari, jolla arvostellaan yleensäkin ilmestykset, armolahjojen toiminta.  Mutta jos sinä et osaa Uutta Testamenttia ja et ole uskossa Jeesukseen jolloin sinussa ei voi olla Pyhän Hengen armolahjoja, ja Pyhän Hengen voitelua sinä et osaa etkä kykene arvostelemaan oikein.

 

Mutta sitten asiaan. Kirjassa ei ole copyrightia, ja koen että otan ainakin joitakin sivuja siitä tänne nettiin. Se onkin hyvä Kristillinen periaate, ettei ole copyrigtia.

 

Siinä on kirjan takakansi.  Klikkaamalla kirjan kuvaa, pääsee myös sille sivulle, jossa kirjaa myydään.

 

Kirjaa saa ostaa täältä ja se ei maksa paljon.

http://www.nic.fi/~kirjap/  

SÄHKÖPOSTI: kirjap@nic.fi

 

Tässä kirjasivu tarkemmin

http://www.nic.fi/~kirjap/kirjat.htm

 

NÄKYJÄ TAIVAASTA JA HELVETISTÄ, John Bynyan

4.-

 

 

 

Ja siinä on ote sivulta. Se maksaa vain 4 EUR + postimaksut ja sen voi pyytää lähettämään kirjeessä, niin kuin se varmasti tuleekin, jos joku haluaa sen ostaa.

 

Niille jotka haluavat Jumalan ihmeitä tekevän voiman, täällä on hyvä kirja. Olen kuunnellut sen kasettina.

 

JUMALAN IHMEITÄ TEKEVÄN VOIMAN HINTA, A. A. Allen

JUMALAN IHMEITÄ TEKEVÄN VOIMAN HINTA, A. A. Allen

4

Sen hinta on myös 4 EUR. Minulla oli aikaisemmin se netissä saatavilla MP3 tiedostona, mutta hyvä kun se on täällä kirjana. Kerrotaan, että alkuperäinen kustantaja, joka sen käänsi suomeksi ei uskaltanut alkaa myymään kirjaa. Mutta kirja on paljolti Raamatun Uuden Testamentin mukainen. Kirjassa pastori sulkeutuu komeroon, ja päättää odottaa ja paastota niin kauvan, kunnes Jumala vastaa, että miksi Jumalan ihmeet ja merkit eivät toimi hänen kauttaan! Sitten tulee Jumalan kirkkaus, komeroon. Jumala puhuu 13 synnin listan. 11 niistä A.A. Allen kertoo ja opettaa kirjassaan, miten tehdä parannus, koska ne ovat yleisiä syntejä, esim. ylpeys. Kun hän sitten on saanut ne kaikki synnit pois elämästään, niin sitten alkaa tapahtua. Jumalan voima ja kirkkaus laskeutuu niin hänen kokouksiinsa, että sairaat paranevat ja ihmisiä täyttyy Pyhällä Hengellä ilman että kukaan edes koskettaa heitä.

Jumalan ihmeitä tekevän voiman hinta on siis kaikille sama. Mutta kirja opettaa ja helpottaa. Me kaikki Jumalan palvelijat maksamme hintaa siitä että me palvelemme, se maksaa koko elämän. Joka kadottaa elämänsä minun (Jeesuksen) tähden löytää sen.

 

Mutta sitten tänne on tulossa otoksia ainakin tuosta kirjasta, joka on hyvin jännittävä jossa Jumala vie John Bunyanin käymään taivaassa ja helvetissä ja hän kertoo siitä. Kaikki siis on tutkittava Jumalan sanalla, eikä tämä ole mikään lisäliite raamattuun, niin kuin jota yritti olla ”tuomaan evankeliumi”, joka on täyttä valhetta. Tuomaan evankeliumi oli siis julkisuudessa esillä jokin aika sitten.

 

Mutta osta vaikka kirja tai lue täältä mitä tänne laitan sivuja siitä. Sivut tulevat tähän alle. Tallenna tämä internet sivu oman selaimesi suosikkeihin.

 

 

No niin, kirja on leikattu ”irtopainokseksi” ja nyt skannaus voi alkaa.

Katsotaan osaako ohjelmani tunnistaa sen tekstiksi, vai tuleeko siitä vain jpg-kuvia. Mutta ne tulevat tänne sivulle.

 

Vielä kerran lyhyesti se mitä tarkoitin kirjaa profetian tai ilmestyksen arvostelulla Tarkoitan sitä, että jos jokin henkilö joka ei pidä raamatun sanaa luotettavana, sellainen henkilö ei osaa arvostella oikein sitä, että onko kirja Raamatun sanan mukainen.

 

Kirja on kuitekin niin paljon raamatun sanan mukainen, että uskallan julkaista sen, mutta Pyhän Raamatun Uuden Testamentin sana sitten voittaa, jos jokin asia on toisin kirjassa, kuin mitä Raamatussa on. Näin on kaikkien ilmestysten ja profetioiden laita. Raamatun kirjoitus on sulkeutunut, siinä on 66 kirjaa, eikä siihen lisätä mitään eikä pois oteta mitään.

 

Mutta ilmestys voi syventää tietoa mutta tieto ei saa silloin olla vastaan Pyhää Raamattua. Ilmestys täytyy olla Raamatun Uuden Testamentin suuntaviivojen mukaista. Että henkilö voi arvostella kirjaa, hänen täytyisi osata Uusi Testamentti ja hänen täytyy kyetä toimimaan rakkaudessa. Aikaisemmin kirjoitin tästä olisi hyvä olla lukenut 10 kertaa. Raamatussa on kohta, jossa sanotaan ”Osaa tottumuksesta erottaa hyvän ja pahan” tästä on kysymys.

 

14.Vahva ruoka taas on aikuisia varten, niitä, joiden aistit ovat tottumuksesta harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.

(Jumalan Kansan Raamattu: Hepr. 5:14)

 

Vahva ruoka on Jumalan sanaa. Kirja taas on ilmestystä, joka on arvokasta, mutta sillä ei ole sellaista Jumalan sanan auktoriteettia. Mutta osa kirjasta on mahdollisesti oikein. Se antaa jotakin tietoa enemmän siitä, mitä voi olla taivaassa ja helvetissä. 

 

Olen nyt etukäteen sanonut sen, mitä minulla on sanottavaa kirjasta, enkä niin aktiivisesti osallistu väittelykeskusteluun, koska Jumala on sanonut minulle siitä että…

 

17.Kehotan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, minkä olette saaneet. Vetäytykää pois heistä.

 

18.Sellaiset eivät palvele Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa. Suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla he pettävät vilpittömien sydämet.

 

19.Onhan teidän kuuliaisuutenne tullut kaikkien tietoon. Siksi iloitsen teistä ja toivon, että olisitte viisaita hyvään ja taitamattomia pahaan.

 

20.Rauhan Jumala on pian musertava Saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon kanssanne.

(Jumalan Kansan Raamattu: Room. 16:17-20)

 

Eli en kehota ketään väittelyyn netissä, enkä itse väittele. Kirjoitan Jumalan armosta Pyhän Hengen voitelussa.  Sanon vain kerran sen mitä mieltä olen Raamatun pohjalta asioista, joita kirjoitan netissä. Jumalakin toimii niin.  Jos jollekin ihmiselle ei kelpaa Jumalan tie, Jumalan sana, ei Jumala väittele hänen kansaan. Jumala kyllä kutsuu ihmistä monia kertoja elämän aikana. Mutta nyt sitten menen alkusanojen jälkeen kirjan pariin.

 

Alkusanojen jälkeen Kirja NÄKYJÄ TAIVAASTA JA HELVETISTÄ ALKAA!

 

 

 

 

 

Sivu 1

 

JOHN BUNYAN

"Kristityn vaelluksen" tekijä

 

 

NÄKYJÄ TAIVAASTA JA HELVETISTÄ

 

EV.LUT. HERÄTYSSEURA RY 44200 SUOLAHTI

 

 

 

Sivu 2

 

 

ISBN 951-689-079-2

 

 

Printed in Finland (Suomi)

 

Suolahtia 1992 Herätysseuran kirjapaino

 

 

Sivu 3

 

JOHN BUNYAN syntyi V. 1628 Elstoxvin kylässä Bedfordin kaupungin lähistöllä köyhän kattilanpaikkaajan poikana. Saman ammatin isä opetti myös pojalleen. Hän sai käydä jonkin aikaa kylän koulua, jossa oppi lukemaan ja kirjoittamaan.

Syntielämä tempasi hänet jo nuoresta pitäen mukaansa niin, että "minun vertaisiani oli harvoja kiroilemisessa, sadattelemisessa, valehtelemisessa Ja Jumalan pyhän nimen pilkkaamisessa", kuten hän itse sanoo. Tämän johdosta häntä usein vaivasivat kauheat unet ja näyt, niin että hän toivoi mieluummin olevansa perkele kuin ihminen, koskapa hän arveli, että sellaiset saisivat helvetissä olla kiduttajina, mutta eivät olisi kidutettavina.

Synti vei hänet niin pitkälle, että jollei erikoinen armon ihme olisi häntä pelastanut, hän oman käsityksensä mukaan olisi hukkunut, ei vain kadotuksen kuiluun, vaan niiden lakienkin kautta, jotka maailman silmissä saattavat ihmisiä julkisen häpeän alaiseksi.

Uskonnolliset ajatukset olivat hänelle tähän aikaan niin vastenmielisiä, että hän suorastaan pyysi

 

 

Sivu 4

 

Jumalaa vetäytymään pois hänen luotaan. Kuitenkin Jumala seurasi häntä ja puhui hänelle erikoisesti elämän tapausten kautta. Pari kertaa hän pelastui hukkumasta ja kerran käärmeen puremasta. Ollessaan kuusi­toistavuotiaana sotilaana hän niin ikään pelastui kuolemasta, kun erästä paikkaa piiritettäessä toinen sotilas ilmoittautui halukkaaksi hänen asemastaan menemään hänelle määrätylle paikalle, meni ja sai luodin päähänsä. "Siinä oli tuomiota ja armoa, mutta ei kumpi­kaan niistä herättänyt minun sieluani noudattamaan vanhurskautta. Tein edelleen syntiä, ja kehityin yhä kapinallisemmaksi Jumalaa vastaan", hän itse kertoo.

Pian tämän jälkeen Bunyan meni naimisiin neidon kanssa, jonka nimi on jäänyt tuntemattomaksi. Yhteen mennessään he olivat niin köyhiä, ettei heillä ollut edes lautasta eikä lusikkaa. Mutta vaimo, jonka isä oli hurskas mies, oli tuonut uuteen kotiinsa pari hartauskirjaa, ja näitä he joskus yhdessä lueskelivat. Usein vaimo myös puhui miehelleen isänsä hurskaasta elämästä.

Jonkin vaikutuksen tämä kaikki teki Bunyanin mieleen, koskapa hän alkoi harrastaa jumalisiakin asioita, "kun en ymmärtänyt parempaa", kuten hän lausuu. Hän kävi kahdesti päivässä kirkossa, luki rukouksia ja kunnioitti taikauskoisesti pappeja, messupukuja ym. "Kuitenkin jatkoin huonoa elämääni En tuntenut synnin vaaraa ja pahuutta. Mieleenikään ei johtunut, että synti kadottaisi minut, huolimatta siitä, mitä uskontoa harjoitinkin, Jollei minun havaittaisi

 

 

Sivu 5

 

olevan Kristuksessa. Enpä edes ajatellut, onko Häntä olemassakaan vai eikö."

Armossaan Jumala kuitenkin herätteli häntä, ja synnintunto alkoi painaa niin raskaana, että hän arveli olevan mahdotonta enää saada syntejään anteeksi. Ja sen tähden hän nyt täysin voimin antautui synnin nautintoihin, "koettaen täyttää vatsaansa sen herkuilla, ettei kuolisi, ennen kuin oli ehtinyt halunsa täyttää". Saadakseen levottoman omantuntonsa vaikenemaan Bunyan eli tämän jälkeen oikein uhalla synnissä. Kun hän kerran Bedfordin kadulla kiroili karkeasti, muuan nainen nuhteli häntä ja sanoi, että tuollainen mies voi huonolla esimerkillään turmella koko kaupungin. Bunyan päätti silloin luopua kiroilemisesta, vaikka se olikin vaikeaa. Hän toivoi olevansa pieni lapsi, että voisi oppia uudelleen puhumaan ilman kirosanoja. Myös tanssista hän halusi luopua ja taisteli tämän asian kanssa vuoden päivät. Hän alkoi tehdä jonkinlaista parannusta asettaen käskyt eteensä taivaan tienä. Ja siinä onnistuessaan hän tunsi itsensä onnelliseksi, päinvastaisessa tapauksessa taas hyvin onnettomaksi.

Tähän aikaan häneen teki valtavan vaikutuksen muutamien köyhien uskovien naisten keskustelu, jonka hän sattui kuulemaan. Hän huomasi heidän puhuvan niin korkeita asioita, ettei hän ollenkaan voinut niitä ymmärtää. Hän käsitti olevansa kaiken ulkopuolella ja täysin kelvoton kaikkeen Mutta tästä hänen sydämessään syntyi myös uusi jano, ja tämän jälkeen tapaamme hänet synnin harjoittajia nuhtelemassa ja Raamattua

 

 

Sivu 6

 

tutkimassa Tätä jatkui pitkähkön ajan monien epäilysten ja kiusausten keskellä, silloin hän luuli, että armon päivä hänen kohdallaan oli jo päättynyt ja ettei hän kuulu Jumalan kutsumien joukkoon.

Kun hän avasi sydämensä uskovaisille ja kuuli heidän puheitaan, hänelle paljastui oman sydämen turmelus niin kauheana, että hän näki nyt olevansa kääntymyksestä kauempana kuin koskaan ennen. Kuitenkin hän tällöin huokaili, että Herra murtaisi kaikki esteet. Vuoroin hän tunsi jonkinlaista lohdutusta, milloin kuulemansa saarnan kautta, milloin Herran taivaasta häntä puhutellessa, vuoroin taas hän oli vaikeissa kiusauksissa, aivan epätoivon partaalla asti, luullen olevansa paholaisen riivaama ja pitäen eläin­tenkin tilaa omaansa parempana. Tällaista kesti vuoden ajan, jolloin hänen sielunsa toisinaan purkautui sanomattomiin huokauksiin.

»Jumala, jonka käsissä kaikki päivämme ja tiemme ovat, antoi eräänä päivänä Martti Lutherin kirjan joutua käteeni. Se oli hänen selityksensä Galatalaiskirjeeseen, ja se oli niin vanha, että oli palasiksi hajoamaisillaan minun sitä käännellessä. Olin oikein iloissani, että niin vanha kirja oli joutunut käsiini, ja kun vähän olin sitä tutkinut, huomasin hänen käsitte­levän tilaani ja kokemuksiani niin laajasti ja syvästi, kuin kirja olisi ollut minun sydämestäni kirjoitettu.» Loppuarviointinaan Bunyan lausui: »Pidän Martti Lutherin Galatalaiskirjeen selitystä (Pyhää Raamattua lukuun ottamatta) kaikkia näkemiäni kirjoja parempa-

 

 

Sivu 7

na ja haavoitetulle omalletunnolle mitä sopivimpana.» Eräänä päivänä Bunyanille avautui vanhurskauttamisen armo, joka Lutherin Galatalaiskirjeen selityksessä on keskeisin asia. Oli kuin hän olisi nähnyt Jeesuksen Kristuksen Jumalan oikeallapuolella. »Siellä ... oli vanhurskauteni;... Jumala ei siis voinut sanoa vaativansa minulta minun omaa vanhurskauttani, koskapa se (vanhurskaus) oli hänen edessään. Samalla käsitin, että sydämeni hyvä laatu ei tehnyt vanhurskauttani paremmaksi, eikä pahuuteni tehnyt sitä huonommaksi; vanhurskauteni on näet itse Jeesus Kristus, joka on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti' (Hebr. 13 :8). Näin Pyhä Henki kirkasti Bunyanille ristiinnaulitun ja ylösnousseen Vapahtajan, joka on »tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi» (l Kor. 1:30). Bunyan jatkaa: »Nyt kahleeni todella putosivat jaloistani. Vapauduin ahdistuksistani ja raudoistani. Kiusaukseni-kin pakenivat pois. Siitä lähtien nuo Jumalan sanan pelottavat kohdat lakkasivat vaivaamasta minuaa... »Silmieni edessä ei ollut mitään muuta kuin Kristus. Nyt en katsonut hänen puoleensa vain saadakseni tämän tai tuon lahjan Kristuksesta erillään.

Kaiken tämän keskellä Jumala johti häntä to­tuudesta totuuteen, ja lopuksi hän itsekin huomasi, että Jumala oli häntä kohtaan hyvä. Liikuttuneena hän kertoo, miten Jumala järjestelmällisesti johti häntä evankeliumin käsittämiseen, ja kehottaa ystäviään anomaan Jumalalta, että Hän kirkastaisi heille Jeesuk-

 

 

Sivu 8

 

sen Kristuksen, "sillä kukaan ei ole sellainen opettaja kuin Hän". Lutherin Galatalaiskirjeen selitysten lukemi­sesta hän sai paljon valoa hengelliseen elämäänsä ja suosittelee sitä haavoitetuille omilletunnoille mitä parhaimpana luettavana.

Mutta hänen täytyi kohdata yhä uusia kiusauksia, jolloin hän "kiemurteli ja nääntyi taakkansa alla'' ja "oli näkevinään, kuin taivaalla loistava aurinko olisi kieltäytynyt antamasta hänelle valoa ja aivan kuin kadun kivet ja rakennusten kattotiilet nousisivat häntä vastaan". Rukouksessa Jumala kuitenkin vahvisti häntä vakuuttamalla:' 'Minä olen iankaikkisella rakkaudella sinua rakastanut", ja keskellä suuria ahdistuksia Jumala usein ihmeellisesti lohdutti häntä Sanallaan.

Vihdoin koitti aika, jolloin myrsky vaimeni ja taivas kirkastui hänenkin kohdallaan. Eräänä päivänä, hänen ollessaan kävelemässä, Jumala johti hänen mieleensä sanat: "Sinun vanhurskautesi on taivaas­sa", ja hän sai sielunsa silmillä nähdä Jeesuksen. Hän pääsi myös käsittämään, että hänen sydämensä hyvä tila ei saattanut tehdä hänen vanhurskauttaan paremmaksi eikä hänen sydämensä huono tila voinut tehdä sitä huonommaksi, sillä hänen vanhurskautensa oli itse Jeesus Kristus, joka on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Kahleet olivat kirvonneet, ja hän oli vapaa!

Emme voi olla näissä pitkäaikaisissa sisäisissä kiusauksissa ja kärsimyksissä näkemättä Jumalan armollista johdatusta. Häntä valmistettiin tulevaan suureen tehtäväänsä, jotta hän voisi kestää kaikki ne ulkonaiset

 

Sivu 9

 

kärsimykset, joita myöhemmin niin runsaasti tuli hänen osakseen, ja jotta hän samalla voisi lohduttaa toisia sillä lohdutuksella, jolla Jumala oli häntä lohduttanut.

Kun nyt valo oli koittanut hänen sieluunsa, niin eräät arvostelukykyiset hurskaat, jotka ymmärsivät hänellä olevan Jumalan Sanan tuntemusta ja myös lahjoja sen esille tuomiseen, alkoivat kehottaa häntä esiintymään julkisesti. Tuntien tästä itsensä suuresti nöyryytetyksi hän alkoikin puhua, ensin uskovaisille ja sitten myös kääntymättömille. Omaa kunniaansa hän ei suinkaan tahtonut etsiä, sillä niihin aikoihin paholainen taas ahdisteli häntä hänen omasta pelastuksestaan. Hän saarnasi aluksi "suurella asiantuntemuksella' ', kuten hän sanoo, ihmisen syyllisyydestä ja synnin kauhistuksesta, saarnasi vapisevin sydämin siitä, mitä itse sai sydämessään kokea. Päästyään nauttimaan pysyväisempää lohdutusta ja rauhaa Kristuksessa hän muutti saarnatapaansa ja alkoi julistaa Kristusta kaikissa Hänen viroissaan. Ja Herra siunasi runsaasti hänen julistuksensa kaikkialla, missä hän liikkui, eten­kin pimeimmillä paikkakunnilla, niin että uskovaiset tulivat virvoitetuiksi ja kääntymättömiä heräsi. Herra vahvisti myös hänen omaa sieluaan, niin että hän pelkäämättä saattoi julistaa totuuden sanaa, vaikka se kirveli hänen omaa sydäntään, ja hän toivoi mieluummin oman sielunsa kuolevan, kuin että väärin jakaisi Jumalan Sanaa.

Bunyan, kuten muutkin saamamiehet, joutui hirveiden solvausten ja panettelujen kohteeksi; mutta

 

 

Sivu 10

 

hän piti tätä kaikkea kunnianaan ja mitä juhlallisimmalla tavalla elämäkerrassaan vakuutti syyttömyyttään, ottaen taivaan Jumalan viattomuutensa todistajaksi.

Hänen kärsimyksensä eivät kuitenkaan supistuneet vain tähän, vaan hän joutui myös vainon kohteeksi. Kun hän oli toiminut saarnamiehenä noin viisi vuotta, hänet eräässä kokouksessa vangittiin, ja ollen välillä monta kertaa kuulusteltavana hän sai viettää vankilassa kaksitoista pitkää vuotta. Raskaana painoi häntä tänä aikana ero vaimosta ja lapsista, joista yksi oli sokea; ja hänestä tuntui, kuin liha olisi kiskottu hänen luistaan, kun hän ajatteli, millaiseen kurjuuteen he voivat joutua hänen tähtensä. Kuitenkin Jumala taas lohdutti häntä Sanallaan, niin että hän voi jättää itsensä ja omaisensa Jumalan käsiin. Ja vaikka vihollinen sielläkin ahdisti häntä hänen oman mahdottomuutensa tunnolla sekä sillä, ettei hän voisi pysyä uskollisena kuolemassa, jolla häntä usein uhattiin, oli kaiken loppu­tuloksena sentään vain se, että hän päätti uskaltaa ian­kaikkisen onnensakin Kristuksen haltuun, kävi miten kävi. "Jollei Jumala tule väliin, niin minä tahdon hirttotikapuilta aivan sokeasti hypätä suoraan iäisyyteen ja joko vaipua tai pelastua, tulkoonpa taivas tai helvetti. Herra Jeesus, jos Sinä tahdot korjata minut, tee se; jollet, uskallan kuitenkin kaikki Sinun nimesi tähden." Näin päätteli mies, joka jo oli omassa sielussaan läpikäynyt kaikki pimeyden kauhut ja päässyt tun­temaan Kristuksen rakkauden.

 

Sivu 11

 

Mistä sitten Bunyania syytettiin, kun hän joutui näin kovan kohtalon alaiseksi? Eivät nuo syytökset todellakaan olleet uusia eivätkä outoja, sillä monesti, sekä ennen Bunyania että hänen jälkeensä, on niitä samoja kuultu, eivätkä ne myöskään valistuneen ihmisen mielestä olleet kovin vaarallisia. Häntä syytettiin siitä, että hän kieltäytyi mukautumasta kirkon vaatimuksiin eikä käynyt yleisissä jumalanpalveluksissa, vaan "perkeleellisesti ja itsepintaisesti pysytteli poissa kirkosta", piti laittomia kokouksia "rauhallisille ihmisille häiriöksi", puhui Jumalan Sanaa, vaikka oli oppimaton mies eikä osannut kreikan kieltä, ei ollut saanut lupakirjaa saarnaamiseen jne. Kaikki tällaiset joutavat syytökset Bunyan loistavasti kumosi Raamatulla ja kertoi, miten Jumala ihanasti virvoitti hänen sieluaan, niin että hän sai kokea todeksi Jeesuksen sanat: "Minä annan teille suun ja viisauden, jota vastaan eivät ketkään teidän vastustajanne kykene asettumaan tai väittämään." Samalla Bunyan ilmoitti olevansa valmis tottelemaan kaikkia esivallan laillisia määräyksiä, mikäli ne eivät sodi omaatuntoa ja Raamattua vastaan.

Vankilaan jouduttuaan Bunyan ei suinkaan jättäytynyt turhaan sureskelemiseen, vaan Kristuksen uskollisena sotilaana käytti niitä tilaisuuksia, joita hänellä oli. Hän saarnasi valtavalla voimalla vankitovereilleen, joita saattoi olla yhtäaikaa jopa kuusikymmentäkin häntä kuuntelemassa, samalla kun kansa ulkopuolella niin ikään pysähtyi kuuntelemaan. Mutta suurimman osan ajasta hän käytti kirjalliseen työhön

 

 

Sivu 12

 

julkaisten mm. "Kristityn vaellus" -nimisen kirjan, joka Raamatun jälkeen on eniten levinnyt ja on kään­netty monelle kymmenelle eri kielelle. Kaiken kaikkiaan hän julkaisi elämänsä aikana kuusikymmentä eri kirjaa.

Oltuaan kuusi vuotta vankilassa Bunyan pääsi vapaaksi, mutta hänet vangittiin pian uudelleen ja tuomittiin jälleen kuudeksi vuodeksi. Hänen oltuaan sen jälkeen pari vuotta vapaana hänet raahattiin vielä kerran vankilaan, jossa hänen ei kuitenkaan nyt tarvin­nut olla kuin puolisen vuotta.

Vuoden toisensa jälkeen Bunyan joutui viettämään kurjassa vankilassa. Hän kaipasi perhettään ja neljää lastaan, joista yksi oli sokea. Aika ajoin häntä vaivasi epävarmuus pelastuksestaan ja helvetin pelko. Vähitellen hän kuitenkin pääsi turvalliseen varmuuteen armotilastaan. Hänen ystävällisyytensä, todistuksensa Kristuksesta ja lohduttavat sanansa olivat virvoitukseksi vankilan viranomaisillekin. Hänen oloaan helpotettiin, kun nähtiin, että hän oli poliittisesti täysin vaaraton ja kärsi kristillisen uskonsa ja työnsä vuoksi. Hän sai ottaa vastaan vieraita sekä pistäytyä kaupungilla jumalanpalveluksissa ja hengellisissä kokouksissa.

Vankilassa ollessaan Bunyan tutki paljon Raamattua ja John Foxen »Marttyyrien kirjaa». Ne antoivat hänelle lohtua ja rohkaisua. Hän kertoo: »En ollut koskaan elämässäni päässyt sillä tavalla sisälle Jumalan sanaan kuin nyt. Raamatunkohdat, joissa en ai-

 

Sivu 13

 

kaisemmin ollut nähnyt mitään, tulivat ihanasti valaiseviksi. Myöskään ei Kristus milloinkaan ennen ollut minulle niin todellinen ja ilmeinen kuin nyt. En ollut koskaan tiennyt, mitä merkitsi Jumalan läsnäolo ja apu kaikkina aikoina ja aina saatanan yrittäessä ahdistaa minua olen kokenut tänne tultuani; katso, kun pelot tulevat, niin tulevat myös tuki ja lohdutus. Jumala, joka on hyvin hellä minua kohtaan, on vahvistanut minua milloin milläkin raamatunkohdalla; siksi olen usein sanonut, että jos olisi luvallista, rukoilisin suu­rempia vaikeuksia saadakseni suurempaa lohdutusta.»

Bunyan ei vankilassa ollessaan voinut entisel­lä ammatillaan hankkia perheelleen elatusta. Hän opetteli uuden ammatin, taidon punoa eräänlaisia nauhoja, joita hän valmisti tuhansittain kulkukauppiaiden myytäviksi.

Vankilassa olo muodostui loppuaikoina ver­rattain lieväksi, niin että hän sai monesti itsekin istua sokean tyttärensä kanssa vankihuoneensa ovella nauhoja ohikulkijoille myymässä ja käyttää rahat perheensä elatukseksi, sai ottaa vastaan vieraita, pistäytyä kaupungilla, vieläpä Lontoossa asti, sekä myös saarnata. — Bunyan sai vankeutensa myöhempinä vuosina saarnata toisille vangeille. Eräs hartauskokouksessa vangittu, joka tuotiin samaan vankilaan, kertoi kuul­leensa Bunyanin saarnaavan ja rukoilevan niin valtavalla uskonvoimalla ja Jumalan läsnäolon tunnussa, että hänen täytyi hämmästyneenä seisoa paikallaan. Joskus Bunyania kuulemassa oli kuusikymmentäkin

 

 

Sivu 14

 

vankia. Silloin tällöin myös vankilan ikkunan ulko­puolelle kokoontui kansaa kuulemaan tämän voimak­kaan herätyspuhujan saarnoja.

Oltuaan Bedfordin vankilassa kuutisen vuotta Bunyan pääsi joidenkin vaikutusvaltaisten ystäviensä anomuksesta vapaaksi. Hänet vangittiin kuitenkin pian uudelleen ja tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Vielä kolmannenkin kerran hänet pantiin telkien taakse, mutta pääsi noin puolen vuoden kuluttua v. 1675 lopullisesti vapauteen. Kaikkiaan hän joutui olemaan vankilassa noin 12 vuotta. Mutta vankilassakin hän kantoi hedelmää Jumalalle. Hänen työnsä tuloksena monet vangit tulivat uskoon, ja niin vankilassa syntyi pieni »seurakunta», jonka pappina hän oli. V. 1671 muuan Bedfordin -puritaaniseurakunta vankilan ulkopuolella oleva valitsi hänet papikseen, vaikka hän vielä olikin vankilassa.

Bunyan ryhtyi vankilassa myös kirjoittamaan. Aluksi hänen taitonsa oli tässä suhteessa heikkoa, mutta ajan mittaan hän kehittyi niin, että hänestä on tullut kristikunnan tunnetuimpia kirjailijoita. Kaikki­aan hän laati n. 60 kirjaaja kirjoitelmaa. Paitsi »Kristi­tyn vaellusta», joka on hänen pääteoksensa ja lähinnä Raamattua maailman eniten luettu hartauskirja, hän kirjoitti mm. kirjat »Kristityn lesken vaellus», »Ylen­palttinen armo syntisistä suurimmalle», »Pyhä sota» (nämä kaikki ovat ilmestyneet myös suomeksi), »Van­hurskauttaminen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen»,

 

Sivu 15

 

»Pelastettu uskon kautta», »Huonon miehen elämä ja kuolema» ym.

Bedfordin baptistiseurakunta valitsi hänet saarnaajakseen, hänen ollessaan toista kertaa vankina. Koko sydämensä innolla hän antautui tähän toimeen, kulkien sitä paitsi niin laajalti uskonystäviänsä ja kaikkia kärsiviä auttamassa ja lohduttamassa, että häntä pilkal­lisesti nimitettiin piispaksi. Maallisen työnsä hän oli jo kokonaan jättänyt, koska hän tarvitsi kaiken aikansa Jumalan valtakunnan työhön. Herra siunasi tämän uskollisen, monessa koettelemusten tulessa puhdistetun palvelijansa työtä niin, että tuhannet ihmiset riensivät häntä kuulemaan aamuvarhain, jolloin kokouksia pidettiin. Ja tämän maailman viisaat, jotka usein pyrkivät väittelemään hänen kanssaan, eivät voineet saada hänessä voittoa, vaan saivat tyytyä ihmettelemään, mistä tämä heidän silmissään oppimaton mies oli viisautensa saanut.

Vankilasta lopullisesti päästyään Bunyan asui edelleen Bedfordissa. Hänellä oli elämänsä loppu­vaiheessa täysi vapaus toimia. Hänen saarnamatkansa ulottuivat uudistuvasti myös Lontooseen, jossa hän sai saarnata joissakin anglikaanisissakin kirkoissa. Hän oli siellä niin suosittu, että usein arkipäivisinkin, kun hänen oli ilmoitettu puhuvan kello seitsemältä aamulla, kansaa kokoontui jopa toista tuhatta henkeä. Seurakuntansa paimenena Bedfordissa hän kävi tervehtimässä sairaita, kulki talosta taloon puhuttelemassa ihmisiä, pitämässä hartaushetkiä sekä auttamassa köyhiä ja kärsiviä.

 

 

Sivu 16

 

Kuolema saavutti hänet hänen ollessaan Herransa asioilla hieromassa sovintoa erään isän ja pojan välille, joiden välit olivat rikkoutuneet. Matkalla hän vilustui, sai ankaran kuumeen ja kuoli erään kauppiaan talossa Lontoossa.

Näin oli päättynyt Bunyanin elämä, miehen, joka oli paljon kokenut ajan kovuutta ja ihmisten julmuutta, mutta ei ollut koskaan horjunut vastoinkäymisissä ja joka myös oli paljon nauttinut myötäkäymistä ja Jumalan siunausta, mutta ei ollut siitä paisunut.

 

 

 

Sivu 17

 

ITSEMURHAA SUUNNITTELEMASSA

 

KUN JUMALATTOMAT ihmiset ovat joutuneet synnin tielle ja he havaitsevat, että on syytä pelätä Jumalan oikeudenmukaista tuomiota. Ensiksi he alkavat toivoa, ettei olisi Jumalaa, joka rankaisisi heitä. Sitten he vähitellen alkavat vakuutella itselleen, ettei Häntä olekaan; ja vihdoin he rupeavat hakemaan todisteita käsityksensä vahvistamiseksi.

Valitettavasti jouduin tuttavuuteen tällaisen miehen kanssa, joka jatkuvasti koetti vakuuttaa minulle, ettei ole olemassa Jumalaa, ei paholaista, ei taivasta eikä helvettiä.

Tunsin kauhua ja vavistusta, kun ensi kerran kuuntelin tuota miestä. Tavallisesti jätin hänet, kun hän alkoi puhua näistä asioista. Mutta kun hän puhui niistä yhä uudestaan, hän viimein sai minut kuuntelemaan, millä hän perusteli väitteensä. Sen jälkeen havaitsin mieleni hämmentyneen sekasortoiseksi ja pimeäksi. Tuskin kestin sitä. En tiennyt, mitä piti tehdä päästäkseni selvyyteen

 

Sivu 18

 

niistä totuuksista, jotka minusta ennen olivat itses­tään selviä. En voinut kauhutta ajatella, ettei ole Jumalaa, vaikka asetinkin kysymyksenalaiseksi Hänen olemassaolonsa. En halunnut luopua taivaan toivosta, vaikka minulle olisi annettu koko maailma. Kyselin, onkohan olemassa taivasta tai muutakaan. Aloin epäillä, onko lainkaan olemassa helvettiä, ja kuitenkin tuntui siltä, kuin sen liekit samaan aikaa olisivat leimunneet vasten kasvojani. Sillä lailla mieleni häilyi ristiriitaisuuksissa ja olin aivan sekaisin.

Levottomassa tilassa menin väärän ystäväni luo kuullakseni, mitä lohtua hän voisi antaa. Hän suorastaan nauroi minun pelolleni sanoi säälivänsä minun heikkouttani ja näytti pitävän kiinni omasta riippumattomuudestaan ja vapaudestaan, josta hän iloitsi. Hän sanoi, ettei häntä koskaan vaivannut ennenaikainen pelko tulevaisuudesta tai jälleenheräämisestä. Luonto oli suuri maailmankaikkeuden hallitsijatar, ja sen tähden hän seurasi sen määräyksiä. Hän huolehti vain tästä elämästä ja toivoi, että sitten, kun hänen tomunsa seuraavan kerran hedelmöityy, se tulisi jonkin ihanan olennon muotoon. Tämän kuitenkin ratkaisee paikka, johon hänet haudataan.

Hänen puheensa saattoivat minut vielä syvempiin epäilyksiin, ja tulin niin rauhattomaksi,

 

 

Sivu 19

 

että elämä tuli taakaksi. Pelkäsin uskoa noihin kirottuihin mielipiteisiin, ja kuitenkin ne jatkuvasti tulivat mieleeni. Toivoin tuhansia kertoja, etten olisi niitä koskaan kuullut, mutta sittenkin ne olivat aina minun mielessäni. Mitä, sanoin itselleni, onko kaikki minun taivastoivoni vain turhaa kuvittelua? Olenko palvellut Jumalaa turhaan? Tai olenko oikeastaan vain kuvitellut sitä, koskapa Jumalaa ei olekaan?

On mahdotonta kertoa niistä tuskista, joita tunsin, näistä ajatuksista, jotka yhä suuremmalla voimalla hyökkäsivät päälleni, kunnes viimein olin syösty epätoivon kuiluun. Miksi vitkastella näin, ajattelin, epätoivon ja toivon välillä? Eikö olisi parempi, sanoin itselleni, tehdä loppu tästä kurjasta elämästä ja katsoa kuinka asiat ovat?

Päätin riistää itseltäni hengen, ja niissä aikeissa menin eräänä aamuna lähellä olevaan metsään, jossa suunnittelin suorittavani verisen murhenäytelmän. Mutta silloin kuulin salaisen äänen sanovan: "Oi Epainetus, älä syökse itseäsi iankaikkiseen kurjuuteen tyydyttääksesi sielusi pahinta vihollista! Se kuolettava isku, jonka olet antamaisillasi itsellesi, on sinetöivä oman tuomiosi. Jos on olemassa Jumala, kuten on, kuinka voit toivoa armoa Häneltä, kun sinä tahallisesti tuhoat Hänen kuvansa?"

 

 

Sivu 20

 

Mistä tämä salainen ääni tuli, en tiedä, mutta uskon, että se oli Jumalalta. Se tuli niin suurella voimalla, että se sai minut heittämään kädestäni aseen, jolla olin aikonut tehdä väkivaltaa omalle elämälleni, ja näytti minulle yhdessä hetkessä aikeeni jumalattomuuden.

Kauhu tämän hirveän aikeeni johdosta sai kaikki minun jäseneni vapisemaan niin, että tuskin saatoin seisoa. En voinut muuta kuin tunnustaa, että vapautukseni oli jonkin näkymättömän, henkisen voiman työtä, joka tuli niin sopivasti avukseni, ja kiitollisuus pakotti minut antamaan ylistykseni Hänelle. Niinpä polvistuin maahan ja sanoin: "Oi, Sinä näkymätön, iankaikkinen Voima, joka, vaikka oletkin näkymätön ihmiselle, tarkkaat kaikkia hänen tekojaan ja joka olet estänyt minut tuhoamasta Sinun kuvaasi, minä annan Sinulle nöyrän kiitokseni! Oi, Sinä kaikkien olevaisten korkein Olento, minä annanSinulle kiitokseni, että vielä elän ja kykenen tuntemaan, että sellainen Olento on olemassa! Anna kirkkauden auringon paistaa ylitseni, ia siirrä pois pimeys minun sielustani, etten enää koskaan kyselisi Sinun olemisesi kaikki valtaisuutta jota tänä hetkenä niin suuresti olen saanut kokea!"

Noustuani polviltani menin ja istuuduin penkereelle; ajatukseni kohosivat kunnioittavasti

 

Sivu 21

 

Iankaikkisen Hyvyyden puoleen, joka oli pelasta­nut minut siitä hirvittävästä kuilusta, iankaikkisesta tuhosta, juuri kun olin ollut syöksemässä itseni siihen. Ja nyt minusta näytti, etten voinut muuta kuin ihmetellä, kuinka olin voinut olla sellainen tyhmyri, että olin asettanut edes kysymyksenalaiseksi jumaluuden olemassaolon, josta jokainen luotu on todistuksena ja josta ihmisen omatuntokin selvästi todistaa.

Ajatusteni näin askarrellessa, istuessani penkereellä, minut äkkiä ympäröi kirkas valo, erikoinen kirkkaus, jollaista en ollut koskaan nähnyt. Tämä samalla sekä hämmästytti että säikähdytti minua. Kun siinä ihmettelin, mistä se tuli, näin minua kohti tulevan kirkkaan ilmestyksen, joka oli miehen muotoinen ja jota ympäröi sanoin kuvaa­maton kirkkaus. Se säteili hänestä koko tulo matkan. Hänen kasvonsa olivat hyvin pelottavat ja kuiten­kin ne samalla kuvastivat lempeyttä, mikä teki ne äärettömän suloisiksi ja antoi minulle salaista toivoa siitä ettei hän tullut luokseni vihollisena. Kuitenkaan en tiennyt, kuinka kestää hänen kirkasta ilmestystään. Ja yrittäessäni nousta havaitsin, ettei minulla ollut voimaa siihen vaan kaaduin maahan kasvoilleni. Mutta hänen käsivartensa hellästi avustamana minut nostettiin jälleen jaloilleni ja minä sain uuden voiman. Esitin itseni edessäni olevalle

 

Sivu 22

 

loistavalle olennolle sanoen: "Oi, minun loistava vapauttajani, joka olet vahvistanut minun heikon ruumiini ja herättänyt minut uuteen elämään, kuinka voisin ilmaista kiitollisuuteni ja millä tavoin voin kunnioittaa sinua?"

Tähän hän vastasi samalla majesteettisesti ja lempeästi: "Anna kunnioituksesi Luojallesi eikä minulle, joka olen luotu niin kuin sinäkin. Hän, jonka olemassaolon aivan äsken olet kieltänyt, lähetti minut estämään sinua joutumasta siihen iankaikkiseen turmioon, johon olit syöksemässä itsesi."

Tämä sai minun sydämeni sellaiseen oman kelvottomuuteni tuntoon, että sieluni aivan kuin suli minussa, enkä voinut olla huudahtamatta: "Oi, kuinka täysin arvoton olenkaan kaikkeen tähän armoon ja hyvyyteen!"

Tähän taivaallinen sanansaattaja vastasi: "Kun jumalallinen Majesteetti osoittaa armoaan, Hän ei katso sinun arvottomuuttasi, vaan omaa ra­jatonta hyvyyttään ja ääretöntä rakkauttaan. Hän näki, kuinka suurella vihalla sielujen päävihollinen halusi sinun tuhoasi, ja antoi viholliselle toivon, että hän voittaa sinut; mutta sittenkin Hän piti sinusta huolta salatulla voimallaan, jonka kautta, juuri kun saatana luuli olevansa kaikkein varmin voitostaan, särki paulan, ja sinä olet pelastettu."

 

Sivu 23

 

AURINGON JA TÄHTIEN TOISELLA PUOLELLA

 

"NIIN", sanoi taivaallinen vierailija hyvin suloisesti, "tulemiseni tarkoitus on vakuuttaa sinua iankaikkisten asiain todellisuudesta, jotta sinä et enää koskaan epäilisi. Ei ainoastaan uskon kautta, vaan myös näkemisen kautta. Sillä minä tulen näyttämään sinulle asioita, joita ei vielä koskaan ole kuolevaisilla silmillä nähty; ja sitä varten sinun silmäsi vahvistetaan ja tehdään kykeneviksi näke­mään näkymättömiä."

Näistä enkelin yllättävistä sanoista olin häm­mästynyt ja epäilin, kuinka voisi kaikki tämä olla mahdollista. Sanoin hänelle: "Oi herrani, kuka on mahdollinen näkemään sellaista näkyä?" Siihen hän vastasi: "Ilo Herrassa tulee olemaan sinun väkevyytesi." Sen sanottuaan hän tarttui minuun ja sanoi: "Älä pelkää, sillä minut on lähetetty näyttämään sinulle asioita, joita et ole nähnyt." Ja ennen kuin huomasinkaan, olin kaukana maan

 

Sivu 24

 

yläpuolella, se näytti minusta hyvin pieneltä pis­teeltä verrattuna siihen valojen piiriin, johon minut oli siirretty.

Sanoin loistavalle saattajalleni: "Älköön se loukatko herraani, jos teen sinulle kysymyksiä."

Tähän hän vastasi: "Puhu vain; minun tehtäväni on selvittää sinulle asiat, joita minulta kysyt. Sillä minä olen palveleva henki, joka on lähetetty palvelemaan sinua ja niitä, jotka autuuden perivät."

Sanoin: "Haluaisin mielelläni tietää, mikä on tuo niin kaukana alapuolella oleva tumma piste, joka on pienentynyt pienentymistään, kun minä olen kohonnut ylemmäksi ja ylemmäksi ja näyttää paljon tummemmalta sen jälkeen, kun olen tullut tähän valopiiriin."

"Se pieni piste", vastasi saattajani, "joka nyt näyttää niin pimeältä ja vähäpätöiseltä, on se maailma, jossa sinä olit aivan äskettäin asukkaana.

Täältä sinä voit nähdä, kuinka pieneltä näyt­tää koko se maailma, jonka vähäisistä antimista niin moni jatkuvasti taistelee ja antaa kaiken voimansa ja aikansa niitä voittaakseen. Tämä on se piste, joka on jaettu moneen valtakuntaan ja joista yhden voittamiseksi on suoritettu niin monta kau­heaa konnamaisuutta, tehty niin monta veristä ja luonnotonta murhaa. Niin, tämä on se maan piste,

 

Sivu 25

 

josta pienen osan saadakseen niin moni ihminen on joutunut vaaraan menettää, ei, on käytännöllisesti jo menettänyt, kalliin ja kuolemattoman sielunsa, niin kalliin, että Rauhanruhtinas on sanonut meille; vaikka ihminen voisi voittaa kaiken, se ei voisi korvata näin suurta vahinkoa. Ja heidän tyhmyytensä syynä on se, etteivät he näe tärkeimpiä asioita. Sillä kun sinä kohoat lähemmäksi tätä piiriä, maailma näyttää yhä pienemmältä ja vähäpätöisemmältä, ja niin käy kaikille, jotka uskon kautta voivat korottaa sydämensä sen yläpuolelle. Jospa vain ihmislapset alhaalla voisivat nähdä maailman juuri sellaisena, kuin se on, he eivät niin halajaisi sitä, kuten nyt tekevät. Mutta katso, he ovat pimeyden tilassa. Mikä pahinta, he haluavat mielellään vael­taa siinä. Vaikka valkeuden Ruhtinas tuli heidän keskuuteensa ja näytti heille todellisen elämän valkeuden, he sittenkin kulkevat pimeydessä eivätkä tule valkeuteen, sillä heidän tekonsa ovat pahat."

Kysyin häneltä edelleen: "Mitä olivat nuo mustien, kauheiden olentojen joukot, jotka liiteli­vät ilmassa maailman yläpuolella ja joita olisin kovasti pelännyt ilman sinua, mutta joiden minä näin pakenevan, kun sinä kuljit ohi? Varmaan he eivät olleet kelvollisia joutumaan tekemisiin sen kirkkauden kanssa, jolla sinut on varustettu."

Hän vastasi: "Ne olivat langenneita luopio-

 

Sivu 26

 

henkiä, jotka ylpeytensä ja kapinallisuutensa tähden on heitetty ulos taivaasta ja jotka nyt harhailevat. Ne on Kaikkivaltiaan määräyksestä sidottuina pimeyden kahleilla säilytettäviksi suuren päivän tuomioon asti. Lankeemuksesta saakka niiden on sallittu astua alas maailmaan valituille koetukseksi ja jumalattomille tuomioksi. Ja vaikka nyt näetkin niiden olevan olennoltaan mustia ja kauheita, ne olivat kerran valkeuden lapsia ja olivat puetut ihanaan kirkkauden pukuun, niin kuin näet minunkin olevan. Ja tämä menetys, vaikka se olikin heidän oman, tahallisen syntinsä seuraus, täyttää heidät kiukulla ja raivolla meidän iäti ylistettävää Jumalaamme kohtaan, Häntä, jonka voimaa ja majesteettiuuta he pelkäävät ja vihaavat."

"Mutta sano minulle, onnellinen saattajani", minä lausuin, "eikö niillä, tahi ainakin joillakin heistä, ole toivoa jonkin aikakauden jälkeen päästä uudelleen sovintoon Jumalan kanssa?"

"Ei, ei ollenkaan! He ovat kadotetut iankaikkisesti. He olivat ensimmäisiä, jotka tekivät syntiä, eikä heitä vietelty. Heidät heitettiin ulos taivaasta kerta kaikkiaan. Sitä paitsi Jumalan Poika, siunattu Messias, jonka kautta yksin pelastus voidaan saada, ei pukeutunut enkelin muotoon, vaan jätti kaikki luopuneet enkelit perikatoon j a otti haltuunsa ainoastaan Aabrahamin siemenen. Ja siitä syys-

 

Sivu 27

 

ta he niin suuresti vihaavat ihmislapsia, sillä heille on kidutusta nähdä heidät taivaan perillisinä, sa­malla kun he itse ovat tuomitut helvettiin."

Tällöin olimme saapuneet yläpuolelle au­ringon, jonka suurenmoinen ja loistava, paljon maata suurempi olemus liikkui ympäri suuressa avaruudessa niin nopeasti, että sen kertominen voi tuntua uskomattomalta. Mutta saattajani sanoi minulle, että tämä valtava, mittaamaton tulipallo on yksi Jumalan suuria tekoja. Se pitää aina muut­tumattoman kulkunsa eikä sen jokapäiväisessä tai -vuotisessa liikunnassa ole koskaan pienintäkään epäsäännöllisyyttä. Ja niin erinomaisen loistava se on, että jos minun silmänr eivät olisi olleet suuresti vahvistetut, en olisi voinut katsoa sitä. Paljon ihmettelyä tuotti myös mahtavat tulipallot, joita me kutsumme kiintotähdiksijajoidenääretönetäi­syys auringosta saattaa ne meidän silmissämme näyttämään kynttilöiltä. Ja kuitenkin ne riippuvat paikoillaan ilman mitään tukea pelkässä avaruuden meressä. Niitä ei voi pitää asemissaan mikään muu kuin Hänen Sanansa, joka ensin loi ne.

"Tämä on kylliksi", sanoin saattajalleni, ' 'saamaan kenen tahansa vakuuttuneeksi kunnioitettavan Luojansa suuresta voimasta ja sen kielteisyyden mustuudesta, joka voi asettaa edes kysy-myksenalaiseksi Jumalan olemassaolon. Hänen,

 

Sivu 28

 

joka on antanut koko maailmalle niin monia selviä todisteita voimastaan ja kunniastaan, että jos ihmiset eivät eläinten tavoin katsoisi vain alaspäin, he eivät voisi muuta kuin tunnustaa Hänen suuruutensa ja viisautensa."

"Sinä puhut totta", hän vastasi. "Mutta sinä olet näkevä suurempia kuin nämä. Nämä ovat vain rakennustelineitä ja sen ihanan rakennuksen ulko-osia, missä on autuaitten ylin asuinsija, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehtyjä joka sinulle nyt näytetään (niin pitkälle kuin kykenet käsittämään)."

Sen, mitä minulle sanottiin, havaitsin todeksi muutamissa hetkissä, sillä minut oli nyt siirretty autuaitten ihaniin asuinsijoihin. Näin asioita, joita on mahdoton kuvata; ja kuulin niin ihastuttavan sopusointuisia säveliä, etten voi sitä sanoiksi pukea. Niinpä voikin rakastettu apostoli Johannes syystä sanoa meille kirjeessään:' 'Nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä olevielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee." Joka ei ole nähnyt sitä kirkkautta, voi puhua siitä hyvin epätäydellisesti ja ne, jotka ovat sen nähneet, eivät voi kertoa siitä tuhannetta osaakaan. Ja sen tähden suuri pakanain apostoli, joka kertoo meille, että hänet oli temmattu paratiisiin, missä hän kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua, ei anna muuta selitystä

 

Sivu 29

 

kuin: "Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, sen Jumala on valmistanut niille, jotka Häntä rakastavat." Mutta tahdon antaa teille parhaimman kuvauksen siitä, mitä kuulin ja näin niistä siunatuista keskusteluista, joita minulla oli autuaiden kanssa, ja teen sen niin hyvin kun vain osaan.

 

Sivu 30:

 

ELIA SELITTÄÄ

 

KUN MINUT tuotiin lähelle tätä ihanaa palatsia, minä näin lukemattoman joukon kirkkaita olentoja, jotka lausuivat minut tervetulleeksi autuaiden onnelliseen olinpaikkaan. Kaikkien heidän kasvoiltaan kuvastui täydellinen ilo j a korkein tyytyväisyys. Ja siellä minä näin sen täydellisen ja luoksepääsemättömän valon, joka muuttaa kaikki kaltaisikseen, sillä vieläpä kirkastettujen pyhienkin sielut ovat läpikuultavat. Eikä niitä valaise auringon valo, vaan se valo, joka ihmeellisen kirkkaana ja läpikuultavana virtailee noissa taivaallisissa asuinsijoissa. Ei ole muuta kuin Jumalan kirkkauden säteilyä, johon verrattuna auringon valo on vain pimeyttä. Ja kaikki säteilevimpien ti­manttienkin loisto, korukivien, safiirien ja rubiinien hehku sekä loistavimmankin helmen kirkkaus

 

Sivu 31

 

on vain kuollutta hiiltä verrattuna sen kirkkauteen. Sen tähden sitä kutsutaan Jumalankirkkauden valtaistuimeksi, missä jumalallisen Majesteetin säteilevä kirkkaus ilmenee kaikkein kirkkaimmalla tavalla.

Kunniansa valtaistuimella istuva Jumala, joka sai vastaanottaa kunnioitusta lukemattomilta enkeleiltä ja pyhiltä, he laulavat iankaikkista hallelujaa ja ylistystä Hänelle, se oli liian häikäisevä näky kuolevaisen katsella. Hyvin voidaan Häntä sen tähden nimittää kirkkauden Jumalaksi, sillä ihanalla läsnäolollaan Hän tekee taivaan siksi, mitä se on. Mielisuosion virat tulivat jatkuvasti Hänen jumalallisesta olemuksestaan autuuden, ilon ja ihastuksen säteillessä kaikille onnellisille asukkaille, taivaassa, joka on Hänen autuas asuinpaikkansa ja Hänen iankaikkisen valtakuntansa sija.

Omat silmäni olivat liian heikot kestääkseen vähäisintäkään ihanuuden säteilyä siitä iankaikkisesta valovirrasta ja kirkkaudesta, joka lepäsi valtaistuimen päällä, niin että minun oli pakko huudahtaa saattajalleni: "Näin suuren ihanuuden näkeminen on liian valtavaa heikon kuolevaisen kestää, ja kuitenkin se on niin virvoittavaa ja ihastuttavaa, että minä mielelläni katselisin sitä, vaikka kuolisin."

 

 

Sivu 32

 

"Ei, ei", sanoi saattajani, "kuolema ei pääse tähän autuaitten paikkaan. Täällä asustaa elämä ja kuolemattomuus, eikä synnillä ja surulla ole täällä valtaa. Sillä tämän autuaan paikan kun­nia on olla iankaikkisesti vapautettu kaikesta, mikä on pahaa. Ilman sitä vapautta meidän autuutemme jopa täälläkin olisi epätäydellistä. Mutta tule mi­nun kanssani, niin vien sinut erään luo, joka on ruumiissa niin kuin sinäkin. Keskustele hänen kans­saan hetkinen ja sitten tahdon johdattaa sinut jälleen takaisin."

"Oi, anna minun mieluummin olla täällä", sanoin ihastuneena,' 'sillä täällä ei tarvitse raken­taa majoja, taivaalliset asuinsijat ovat täällä valmiina."

Tähän loistava sanansaattajani vastasi: "Tänne sinut aikanaan muutetaan olemaan ian­kaikkisesti, mutta ensiksi on toteltava jumalallista tahtoa."

Ajatuksen nopeudella hän heti kuljetti minut läpi noiden tuhansien kirkkaiden j a puhtaiden hen­kien joukon. Sitten hän esitti minut kuuluisalle pyhälle, suurelle Elialle, joka oli elänyt maailmas­sa niin monia satoja vuosia aikaisemmin ja kuiten­kin tunsin hänet heti ensi näkemältä.

"Täällä on yksi", sanoi saattajani Elialle, "jonka kuninkaallisella valtaistuimella istujan mää-

 

 

Sivu 33

 

räyksestä on sallittu katsella näitä valon valtakun­tia ja minä olen tuonut hänet tänne, jotta hän saisi kuulla sinulta, mitä tämä kunnia ja autuus on."

"Sen tulen ilolla kertomaan", sanoi pro­feetta, "sillä meidän ruokamme ja juomamme näissä autuaissa asunnoissa on tehdä Jumalan ja Karitsan tahtoa, laulaa Hänen ylistystään ja palvel­la Häntä nöyrimmällä kunnioituksella sanoen: 'Siunaus ja kunnia ja kirkkaus ja voima olkoon Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle iankaikkisesta iankaikkiseen! Sillä Hän on lu­nastanut meidät Jumalalle verellään kaikista kan­sanheimoista ja kielistä ja ihmisistä ja sukukun­nista ja tehnyt meidät Jumalallemme kuninkaiksi ja papeikseen. Totisesti! Aamen!' " Ja minä sam­oin lisäsin oman' 'aameneni" tähän pyhän profee­tan sanaan.

Profeetta tiedusteli minulta, mistä syystä tämä suuri etuoikeus oli minulle sallittu. (Siitä ym­märsin, että taivaassa olevat pyhät ovat tietämät­tömiä siitä, mitä tapahtuu maan päällä. Kuinka voidaan esittää rukouksia heille?)

Minä kerroin, mitä jo aikaisemmin olen kertonut, jolloin pyhä profeetta puhkesi tähän ylistykseen:' 'Kunnia olkoon iankaikkisesti Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle, Hänen rajattomasta hyvyydestään ja suuresta laupeudes-

 

 

Sivu 34

 

taan kurjaa, epäilevää syntistä kohtaan hänen heik­koudessaan!"

S en j aikeen hän sanoi: "Paina nyt mieleesi mitä tulen sinulle puhumaan. Mitä jo nyt olet näh­nyt ja kuullut, et varmasti voi koskaan kertoa täysin ymmärrettävällä tavalla, sillä se on enem­män kuin mitä silmä on nähnyt j a korva kuullut tahi ihmisen sydämeen on noussut. Tarkoitan niitä, joita ei vielä ole muutettu tähän kirkastettuun tilaan ja jotka eivät ole vapautuneet maallisesta ruumiistaan. Eikä minun olemiseni ruumiissa ole ollenkaan ristiriidassa sen kanssa, mitä nyt puhun, sillä se ei olekaan ollut alistettu tavalliseen kuole­vaisen osaan, kuolemaan; mutta kuitenkin se on kokenut sellaisen muutoksen, jolla sittenkin on ollut yhtäläinen vaikutus. Sillä se on tehty samalla hengelliseksi ja tunteettomaksi, eikä se enää kyke­ne kärsimään enempää kuin nuo autuaat enkelit, jotka ovat valtaistuimen ympärillä. Ja sittenkään minä en tässä täydellisessä autuuden tilassa voi tul­kita kaikkea sitä, mitä täällä nautin, enkä tiedä, mitä vielä saan nauttia, sillä täällä meidän autuu­temme on aina uutta."

Sitten minä pyysin autuasta profeettaa tar­kemmin selittämään asiaa, koska en ymmärtänyt, kuinka autuus voi olla täydellinen ja kuitenkin yhä lisääntyä; sillä alhaalla maailmassa me tavallisesti

 

 

Sivu 35

 

ajattelemme, että mikä on täydellistä, on lopulli­sesti valmista. "Minä toivon nöyrästi", sanoin, "ettei sitä, mitä sanon, käsitettäisi turhaksi uteliai­suudeksi, sillä tarkoitukseni on, että ymmärrykseni tulisi valaistuksi, koska minulle nämä taivaalliset asiat ovat vielä himmeät."

' 'Jotta sinun epäilevä sielusi tulisi tyydyte­tyksi ja horjuva uskosi vahvistuisi, sinut on tuotu tänne suuren Kolminaisuuden suostumuksella. Kun jotain epäilyksiä nousee mielessäsi, tee ne tiettä­viksi. Mutta mitä tulee väitteeseen, ettei autuus voisi olla täydellistä, kun se vastaanottaa lisää uutta autuutta, minun täytyy sanoa, että kun henki ja ruumis yhtyneinä ovat autuaita, kuten minun nyt on, minä pidän sitä täydellisen autuuden tilana. Sillä iäisyyden kaikkien lukemattomien aikakausien kautta tulee tämä jatkuva autuus olemaan sielun ja ruumiin yhtymisessä autuaiden ylösnousemuksen tilassa. Mutta suhteemme iäti kunnioitettavaan ja siunattuun Jumalaamme, jonka onnellinen näke­minen juuri muodostaa tämän autuuden, on iäti uutta. Sillä jumalallisten täydellisyyksien ollessa rajattomat ei mikään vähempi kuin iankaikkisuus voi olla kylliksi näyttämään niiden ihanuutta; se saa aikaan sen, että meidän autuutemme voi ian­kaikkisesti lisääntyä. Ja meidän tietoisuutemme siitä tulee myös olemaan iankaikkisesti lisääntyvää.

 

 

Sivu 36

 

Ja sen tähden suuri pakanain apostoli (jonka lihansa päivinä kerran sallittiin nousta tänne, missä sinä nyt olet) ei syyttä todista: 'Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sy­dämeen noussut, sen on Jumala valmistanut niille, jotka Häntä rakastavat.' Ja kuitenkin silmä on näh­nyt kristallivuoria, timanttikenttiä, se on nähnyt kultakaivoksia, helmirannikoita ja värikkäitä saaria. Kuitenkaan silmä, joka oli nähnyt niin monia ihmeitä alhaalla maailmassa, ei voisi koskaan kurkistaa tämän riemullisen olotilan ihanuuksiin. Vaikka ihmiskorva on kuullut monia ihastuttavia ja sopusointuisia ääniä, kaikkea, mitä taide ja luonto voivat hänelle antaa, hän ei sittenkään koskaan ole kuullut taivaallisia sointuja, joita pyhät enkelit yhdessä virittävät valtaistuimen edessä. Ihmisen sydän on niin erikoinen ja merkillinen, että se voi kuvitella melkein mitä tahansa, mitä on tahi oli tai joskus tulee olemaan alhaalla maail­massa, jopa sellaistakin, mitä ei koskaan tule ole­maankaan. Mutta tämä kaikki on äärettömän vajavaista siihen nähden, mitä ylhäinen, iankaik­kinen Majesteetti on valmistanut uskollisille seu­raajilleen."

 

 

Sivu 37

 

 

TAIVAAN AUTUUS

 

"MUTTA JOTTA SINÄ SAISIT", jatkoi pro­feetta, "parhaan käsityksen meidän autuudestamme, tahdon tässä lyhyesti kuvata sinulle (sillä aikakau­detkaan tuskin riittäisivät tämän ihanan aiheen seikkaperäiseen esittämiseen), mistä autuaat sielut, jotka meidän Vapahtajamme kunniakkaan lunas­tuksen kautta on saatettu tänne, ovat täällä vapah­detut! Ja jotta sinä paremmin ymmärtäisit, tahdon pyrkiä soveltamaan sanani sinun käsityskykysi mukaan verraten täällä ylhäällä esiintyviä asioita niihin, joita tunnet siellä alhaalla, vaikka silmäsi ovat ilmaisseet sinulle, kuinka äärettömästi tai­vaalliset ovat yläpuolella kaiken sen, mitä ikinä löytyy maan päältä. Ja toiseksi tahdon kuvata, mitä on se onnellisuus, jota autuaat täällä nauttivat.

Ensiksi kaikkien autuaiden sielut ovat ian­kaikkisesti vapautetut kaikesta, mikä voi tehdä

 

Sivu 38

 

heidät onnettomiksi; ja etkä sinä ole tietämätön siitä, että synti on ainoa, mikä vie luodut onnet­tomuuteen. Siunattu Jumala teki alussa kaikki onnellisiksi, sellaisiksi kuin Hän itse, joka on korkeimmassa määrin onnellinen. Ja ellei synti olisi turmellut taivaallisten töitten ihanuutta, eivät enkelit eivätkä ihmiset koskaan olisi tienneet, mitä onnettomuus merkitsee. Synti heitti luopuneet enkelit alas tuonelaan ja turmeli alemman maail­man ihanuuden. Synti hävitti Jumalan kuvan ihmisen sielusta, saattoi luomakunnan herran omien himo­jensa orjaksi ja niin tehdessään syöksi hänet iankaik­kisen onnettomuuden kuiluun.

On verraton armo, että tässä autuaassa pai­kassa kaikki ovat vapahdettuja, iankaikkisesti vapahdettuja synnistä meidän Vapahtajamme Jeesuksen veren kautta. Alhaalla parhaimmat ja pyhimmätkin sielut huokaavat turmeluksen taakan alla. Synti tarttuu kaikkeen, mitä he tekevät, ja saattaa heidät orjuuteen, usein jopa vastoin heidän tahtoaan. 'Kuka pelastaa minut?' ovat huutaneet monet Jumalan uskolliset palvelijat, jotka samalla aikaa ovat olleet rakkaita Jeesukselle. Synti on raskas kuorma pyhille sinä aikana, jolloin he ovat ruumiissa, Sen tähden, kun he saavat jättää ruu­miinsa, heidän henkensä on niin kuin häkistään va­pautettu lintu. Taivaallisen voiman kautta he ko-

 

 

Sivu 39

 

hoavat ylös tähän autuaiden piiriin. Mutta täällä heidän sotansa on päättynyt, ja kuolema on nielty voitossa. Täällä heidän kirkas henkensä, joka al­haalla oli saastutettuja synnin tahraama, esitettiin iankaikkiselle Isälle ilman tahraa ja ryppyä iäti ylistettävän Jeesuksen kautta.

Toiseksi kuten täällä jokainen autuas sielu on vapautettu synnistä. Samoin he ovat vapaat kai­kesta sen aiheuttajasta mikä suuresti lisää meidän onnellisuuttamme. Ei itse Aadamkaan, vaikka hän paratiisissa olikin ensi luonnossaan täydellisesti viaton ja vapaa synnistä, ollut kuitenkaan vapaa synnin kiusauksesta. Paholainen tuli paratiisiin kiusaamaan häntä, ja valitettavasti hän suostui hänen kiusaukseensa. Aadam söi kielletystä hedel­mästä ja lankesi ja hänen lankeemuksensa kautta turmeltui koko ihmisluonto. Synti on kuolion tavoin syöpynyt ihmisluontoon ja turmellut koko ihmis­kunnan.

Mutta täällä on jokainen autuas sielu vapau­tettu viettelyksistä. Ei paholainen voi täällä heitä kiusata eikä turmelus pääse tänne. Sen luopio-hengen viekkaat houkutukset eivät voi vaivata meitä täällä. Se kiljuva jalopeura, joka vieläkin kuljeksii maan päällä etsien kenen saisi niellä, on meihin täällä autuaiden majoissa oleviin nähden lujasti sidottu iankaikkisilla kahleilla. Eikä maailma

 

 

Sivu 40

 

voi enää vietellä niitä autuaita sieluja, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta ovat voittaneet sen ka­valuudet ja turvallisesti saapuneet tänne. Niin voi­malliset kuin sen kiusaukset ja houkutukset ovat­kin pyhille, me täällä olevat taivaallisten majojen omistajat katsomme halvaksi kaikki maalliset nautinnot. Me täällä olemme päässeet maailman ja kaiken yläpuolelle, kaiken sen, mikä voisi meitä vietellä. Me olemme saaneet voiton siitä, riemu­voiton saavuttaneen Jeesuksemme veren kautta Täällä ei ole mitään, mikä voisi häiritä meidän rau­haamme. Iäinen lepo kruunaa kaiken meidän onnellisuutemme ollessamme vapautetut synnistä jäsen kaikista kiusauksista.

Kolmanneksi me olemme vapautetut syn­nin seurauksista, rangaistuksesta, jonka alaisina siihen pimeään paikkaan, iankaikkiseen vaivaan suljetut voihkivat, koska eivät voi sitä kestää ja kuitenkin he joutuvat alati kärsimään sitä. Synti toi kuoleman maailmaan.

Näistä me tässä autuaassa tilassa olevat olemme vapautettuja. Kuitenkin tämä on vain pieni osa taivaan onnellisuudesta. Meidän ilomme on myönteistä. Yritän selittää nyt sinulle sitä.

Me iloitsemme Jumalan näkemisestä. Hä­nen, joka on kaiken meidän onnellisuutemme iäi­nen lähde. Mutta mitä tämä on, sitä en voi selittää

 

 

 

Sivu 41

 

enempää kuin äärellinen voi käsittää ääretöntä. Me vain koemme, että se täyttää jatkuvasti meidän sielumme sanomattomalla ilolla, täydellisellä kirkkaudella ja niin liekehtivällä rakkaudella, ettei mikään muu kuin sen siunattu Alku voi sitä tyydyt­tää eikä itse iäisyyskään lopettaa.

Juuri se saattaa meidät elämään ja rakasta­maan, laulamaan ja ylistämään iäisesti. Se muuttaa meidät Hänen siunattuun kaltaisuuteensa. Hänen iankaikkiset käsivartensa tukevat pyhiä alhaalla heidän pyhiinvaellusmatkallaan heidän matkates­saan kohti tätä autuaiden maata. He saavat kulkea armosta armoon. Me, jotka turvallisesti olemme saapuneet iäisen autuuden satamaan, muutumme kirkkaudesta kirkkauteen Herran Hengen kautta. Katsellessamme Jumalan kasvoja me todella iloit­semme Hänen rakkaudestaan. Hänen autuas hymyilynsä ilahduttaa sielujamme ja Hänen mie­lisuosiossaan me riemuitsemme jatkuvasti, sillä Hänen suosiossaan on elämä. Ja tämän Hänen näkemisensä kautta me tulemme tuntemaan Häntä enemmän.

Alhaalla pyhät iloitsevat Jumalasta rajoite­tusti, mutta täällä me iloitsemme Hänestä rajatto­masti. Alhaalla pyhien yhteys Jumalan kanssa voi rikkoutua, mutta täällä on jatkuva ilo Hänessä. Täällä me iloitsemme kaiken armon täydellisyy-

 

 

Sivu 42

 

destä. Alhaalla rakkauteen sekoittuu pelkoa ja pelko tuo vaivaa, mutta täällä rakkaus on täydellis­tä ja se karkottaa pelon. Täällä me rakastamme siunattua Jumalaamme enemmän kuin itseämme ja toisiamme niin kuin itseämme. Täällä me olem­me kaikki saman Isän lapsia, ja kaikki meidän veljemme ovat yhtä rakkaita.

Täällä meidän näköpiirimme avartuu riip­puen siitä, mitä meille näytetään. Kun olimme maailmassa, ei valo voinut loistaa sieluihimme muutoin kuin ajatusten kautta. Mutta täällä on jumaluuden ilmestys paljon ihanampi. Meidän mielemme on puhdistunut kaikista maallisista kuvista, jotka virtailivat läpi vajavaisten ajatustemme kanavien. Alhaalla meidän pyhimmätkin käsityksemme Jumalasta olivat hyvin epä­täydellisiä. Mutta täällä on kulta erotettu kuonas­ta ja ymmärryksemme on soveliaampi käsittä­mään Jumalan yksinkertaisuutta ja pyhyyttä. Al­haalla oli kirkkauden tarkoitusperät alistettu ais­tien havaintokykyyn, täällä havaintokyky on ko­honnut ja puhdistettu ja saatettu kirkkauden alai­suuteen.

Koska nyt jumalallinen valo loistaa välittö­millä säteillään, epäselvät maallisten verhot on hengellistetty ja muutettu, nauttii sielu selvintä Jumalan näkemistä. Nyt näemme, mitä ennen

 

 

Sivu 43

 

uskoimme siunatun Jumalan ihanasta luonteesta, Hänen asetuksistaan ja neuvoistaan, Hänen huo­lenpidostaan ja sallimuksistaan. Täällä näemme selvästi, että iankaikkisuudessa Jumala oli olemas­sa yksin, mutta ei ollut yksinäinen, että Jumalan olemus on johdonmukainen ykseydessään eikä Hän ole jakautunut. Pyhän Kolminaisuuden henki­löiden kesken on olemassa etuoikeus järjestyksen puolesta, mutta ei korkeampiarvoisuutta, vaan että he omistavat yhdenvertaisesti saman jumalallisen valtakunnan ja ovat yhdenvertaisesti saman ju­malallisen palvonnan kohteina. Niiden Jumalan teiden, jotka alhaalla näyttivät tutkimattomilta ja joiden tutkimista luulimme luvattomaksi, me tääl­lä havaitsemme olleen jumalallisen viisauden tu­losta, niin paljoa selvempää, että totuus ei ole ilmeisempää."

"Tämä", lisäsi profeetta eri äänensävyssä, "on jotakin siitä, mistä meidän autuutemme tulee. Kuitenkin kaikki tämä on ainoastaan sitä, mikä kuuluu meidän sielullemme. Mutta vielä tämän siunatun paikan asukkaiden autuus ei ole täydel­listä ennen kuin heidän ruumiinsa ovat nousseet ja yhtyneet heidän sieluihinsa. Jumalallisen armolli­suuden kautta minä ja autuas Eenok nautimme siinä suhteessa erikoista etuoikeutta: meidät on muutettu ruumiissa sekä ennen että jälkeen veden-

 

 

Sivu 44

paisumuksen maailman ja iäti ylistettävän Juma­lan Pojan ylösnousemuksen ja Hänen kauttaan ta­pahtuvasta kaikkien pyhien ylösnousemuksen esikuvana. Koska nyt käytännössä ei kukaan muu ole noussut kuolleista kuin suuri Messias, joka oli kuolleiden esikoinen (mitä tulee Eenokiin ja mi­nuun, meidän ruumiimme eivät ole kokeneet kuo­lemaa, vaikka ne ovatkin läpikäyneet yhtäläisen muutoksen), niin on hyvin vaikea selittää, mitä ylösnousemustila tulee olemaan; Se on kai täydel­lisesti arvioitavissa ainoastaan Hänen kirkastetussa ruumiissaan, johon ei Eenokin eikä minun ruumii­ni ole verrattavissa kirkkautensa puolesta, vaikka­kin molemmat ovat hengellisiä ruumiita. Tahdon nyt näyttää sinulle eroavat ominaisuudet:

1. Autuaiden ylösnousemusruumiit tulevat olemaan (kuten minun on nyt) hengellisiä ruumii­ta. Jos et ainoastaan katsele, vaan myös kosketat minua(jolloin pyhä profeetta suvaitsi antaa minul­le kätensä), sinä kykenet paremmin käsittämään, mitä minä tarkoitan hengellisellä ruumiilla. Se on ruumis, joka on vapautettu kaikesta turmeluksesta ja tehty puhtaaksi ja jalostetuksi ruumiiksi, mutta kuitenkin todelliseksi; se ei koostu tuulesta ja il­masta, kuten kuolevaiset alhaalla ovat taipuvaiset typerästi kuvittelemaan."

Tässä minä pyysin pyhää profeettaa ole-

 

 

Sivu 45

 

maan kärsivällinen minua kohtaan. Ilmaisen hänelle, että olen aina ymmärtänyt hengellisen aineellisen vastakohtana, ja että niin muodoin hengellisen ruumiin pitää olla aineeton ja siihen on mahdoton koskea, kuten häneen voi koskea.

Tähän profeetta vastasi, että heidän ruu­miinsa olivat hengelliset, ei ainoastaan vapautetut turmeluksesta. Jumalasta nauttiminen ylläpiti niitä ilman mitään aineellista ravintoa, kuten ruoka, juoma, nukkuminen, vaatetus, mitkä alhaalla ruumiissa ollessamme kuuluivat ylläpitoomme.

"Etkö ole lukenut, että siunattu Jeesus ylös­nousemuksensa jälkeen ilmestyi opetuslapsilleen ruumiissa, kun he olivat yhdessä lukittujen ovien takana? Ja Hän pyysi Tuomasta tulemaan ja ojenta­maan kätensä ja pistämään sen Hänen kylkeensä, mikä osoittaa, että se oli selvästi aineellinen. Mei­dän siunatun Herramme ilmestymisillä on täällä se tila, josta meidän henkemme ja ruumiimme yhdes­sä elävät ja jonka ylläpidon kautta ne saavat iäisyy­den!"

2. "Meidän ylösnousemusruumiimme tule­vat olemaan yliluonnolliset, kuolemattomat. Al­haalla olevien ruumiit ovat kaikki inhimillisiä, kuolevaisia ja katoavaisia, ja ne voivat muuttua tomuksi minä hetkenä tahansa. Mutta täällä meidän ruumiimme tulee olemaan turmeltumaton ja iankaik-

 

Sivu 46

 

kisesti vapautettu kuolemasta, sillä turmeluksem­me on vaihtunut turmeltumattomuuteen ja elämä on niellyt kuolevaisuutemme."

Tässä taas halusin, että profeetta olisi minul­le kärsivällinen, kunnes olin selvittänyt oman mieli­piteeni asiasta.

"Puhu vain, sillä minä olen valmis muutta­maan epäilyksesi", hän sanoi.

"Olen pyhistä kirjoituksista oppinut", sa­noin, "että kuolemattomuus on ominaisuus, joka kuuluu ainoastaan Jumalalle eikä ihmisille, ei erityi­sesti ihmisten ruumiille, joiden jokapäiväinen kokemus puhuu kuolevaisuudesta. Sen tähden Paavali sanoo Timoteukselle, että vain Jumalalla on kuolemattomuus."

"Kun sanoin, että autuaiden ruumiit täällä ovat kuolemattomia, tarkoitin ylösnousemustilaa, jossa ne eivät ole kuolevaisuuden alaisia. Ihminen on luonnollisessa tilassaan kuoleman alainen, tämä on selvää, jotka asuvat alhaalla maailmassa. Vielä­pä näiden täällä nyt olevien kirkastettujen henkien ruumiit, ovat kuoleman vallan alaisuudessa! Mutta ylösnousemuksen tilassa, kun heidät herätetään jälleen, ne tulevat olemaan kuolemattomia. Ja mitä sinä vielä osoitit kirjoituksista, että vain siunatulla Jumalalla on kuolemattomuus, se on aivan totta. Hän on suurimmassa määrin olemukseltaan kuole-

 

Sivu 47

 

maton. Ei ole olemassa luotua, ei enkeliä eikä ihmistä, jonka voidaan niin täydellisessä mielessä sanoa olevan kuolematon. Me olemme kuolemat­tomia Hänen armonsa ja suosionsa kautta, mutta Jumala on olemukseltaan kuolematon ja on ollut aina iäisyydestä. Siinä mielessä voidaan hyvin sanoa: 'jolla ainoalla on kuolemattomuus'. Ja sen vuoksi ei puoleltasi ole väärin huomauttaa, että mitä ikinä siunattu Jumalamme on, sitä Hän on korkeimmassa määrin. Tässä suhteessa on Hänestä myös sanottu, että Hän on pyhä eikä ole ketään hyvää paitsi Jumala, ei vanhurskasta eikä laupias­ta. Hänelle olkoon siunaus ja kirkkaus ja kunnia ja ylistys iankaikkisesta iankaikkiseen!"

 

 

Sivu 48

 

ME TUNNEMME TOINEN TOISEMME

 

HUOMAUTIN: "Kun loistava saattajani toi minut sinun luoksesi, näin lukuisien ohittamieni autuaiden henkien joukossa joitakin, jotka näyttivät säteilevän suurempaa kirkkautta kuin toiset. Onko autuaiden keskuudessa eri kirkkausasteita?"

"Autuus ja kunnia, jota kaikki autuaat täällä nauttivat, on seurausta heidän yhteydestään iäti ylistettävän Jumalaan ja heidän rakkaudestaan Häneen, jonka ihanuus on Hänestä virtaileva iäinen virta. Mitä enemmän katselemme Häntä, sitä en­emmän rakastamme. Rakkaus tekee meidän sielumme Hänen siunatun luonteensa kaltaiseksi ja vaikuttaa näin meidän kirkkauteemme. Tämä saa aikaansaa kirkkauden asteiden eroavuuden. Kenelläkään ei myöskään ole yhtään syytä napi­naan syytä, vaikka hän näkee toisen kirkkauden paljon suurempana kuin omansa. Aina autuas Jumala on rajaton valon ja elämän, ilon ja autuuden meri,

 

Sivu 49

 

joka jatkuvasti täyttää jokaisen sinne saatetun as­tian ylitsevuotavaksi. Vastaukseni kysymykseesi on siis tämä, joilla on suurimmat etuoikeudet, rakastavat Jumalaa eniten ja ovat siten eniten muuttuneet Hänen kaltaisikseen. Tämä on korkein kunnia, minkä taivas voi antaa. Älköön tämä oudok­suttako sinua, sillä vieläpä Jumalan liekehtivien enkelienkin keskuudessa on määrättyjä eroavuuk­sia ja eri kirkkauden asteita. Ja ehkä joitakin niistä sinä näit tänne tullessasi."

Kun olin täten puhumassa profeetan kanssa, läheni eräs kirkas olento. Hän oli yksi pelastetuis­ta. Hän sanoi minulle, että hän on jättänyt ruu­miinsa alas, lepäämään toivossa ylösnousemukseen asti. Vaikka hän olikin jatkuvasti todellinen, hän kuitenkin oli aineeton, jota kuolevainen ei voi kos­kettaa.

Hän sanoi: °Me täällä katselemme näkyä, jonka tähden kannattaisi vaikka kuolla—siunattua Jumalan Karitsaa, ihanaa Vapahtajaa. Täällä me näemme Hänet siinä kuninkaallisessa asemassaan, joka Hänelle kuuluu. Hänen kuninkaallisen tehtä­vänsä ansiosta, jonka tähden Hänelle on annettu nimi kuningasten Kuningas ja herrain Herra. Mutta meidän siunatun Vapahtajamme suuri kunnia ei tee Hänen ystävällisyyttään vähemmän tuttavalliseksi, vaan ainoastaan velvoittavammaksi. Minulle te-

 

 

Sivu 50

 

kee taivaan enemmän kuin taivaaksi se, että näen Hänen, joka kärsi niin paljon minun tähteni al­haalla maailmassa, hallitsevan täällä. Ja meidän Vapahtajamme onnellisuus, joka on hyvin suuri ja sanomaton, lisää sitä meillekin riippuen siitä, kuinka palavasti me rakastamme Häntä. Täällä Hän kut­suu jokaisen uskollisen palvelijansa, ei sen vähem­pään siunaukseen kuin käymään sisälle Mesta­rinsa iloon.

Täällä me emme näe ainoastaan vanhinta veljeämme, Kristusta, vaan myös ystävät ja sukulai­set. Vaikka Elia oli elänyt alhaalla maailmassa niin kauan ennen sinun aikaasi, niin hänet nähdessäsi sinä heti tunsit hänet. Täällä me vietämme ehtool­lista puhtaimmalla mielellä toinen toisemme kanssa teeskentelemättömän palavan rakkauden yhdistä­essä meidät kaikki pyhään yhteyteen. Täällä on jokainen täydellisesti rakastettava ja täydellisesti mieltynyt toinen toiseensa. Ja oi, kuinka autuasta onkaan tämä rakkauden tila! Kuinka minua ihastuttaakaan nähdä pyhien toverieni loistavan yliluon­nollista ihanuutta. Ja missä tällainen rakkaus on, siellä kaikki tarpeet tulevat tyydytetyiksi. Ja kuinka voisikaan olla toisin, koska tässä autuaassa piirissä on jatkuvaa rakkauden ja ilon vastaanottamista ja antamista, ja seurustelu ja kanssakäyminen on ihastuttavaa.

 

 

Sivu 51

 

Mutta kaiken sen onnellisuuden ohella, mikä tulee meille ystäviemme ja sukulaistemme tunte­misesta sekä yhteydestämme Jumalaan ja toisiim­me, on minulle suuri autuus ymmärtää kaikki sy­vät ja epäselvät uskon salaisuudet, joita ei syvä-mietteisinkään kirjanoppinut alhaalla maailmassa voinut täysin ymmärtää. Täällä me olemme erityi­sesti ihmetyksen ja kunnioituksen valtaamat, kun jumalallinen hyvyys meitä kohtaan yksityiskohtai­sesti on paljastunut. Oi, Epainetus! Mitä minuun itseeni tulee, olen nähnyt, en ainoastaan niiden kärsimysten tarpeellisuutta ja oikeudenmukaisuutta, vaan myös armollisuuden, joita kerran (maan päällä ollessani) pidin Hänen ankaruutensa osoituksena. Ja olen nyt täysin vakuuttunut siitä, ettei mikään isku, jonka sain alhaalla maailmassa (ja sain mo­nia, suuria kärsimyksiäkin), tullut liian aikaisin, ei kohdannut minua raskaammin eikä kestänyt kauem­min, kuin oli tarpeellista. Ja olen varma siitä, että minun toiveeni eivät koskaan pettäneet, vaan tuot­tivat minulle paremman tuloksen, kuin mitä olin toivonut.

Mutta muista, Epainetus, että sinä olet vielä ruumiissa, ja voit olla väsynyt kuulemaan, mistä minä voisin aina puhua. Niin ääretön on se autuus, jonka omistan, ja niin suuri on nautinto saada kertoa siitä. Tahdon nyt lisätä vain yhden asian,

 

Sivu 52

 

mikä koskee meidän onnellisuuttamme; ääretön autuaiden henkien joukko, jotka ovat osallisia tästä ilosta ja kunniasta, ei vähennä mitään kenen­kään osalta. Sillä tämä autuuden meri on niin pohjaton, että lukematon pyhien ja enkelien jouk­ko ei koskaan voi sitä tyhjentää. Eihän tämä ole outoa, sillä alhaalla maailmassakin jokainen kansa nauttii yhtäläisesti valon hyödystä. Eikä kukaan voi valittaa nauttivansa siitä vähemmän, vaikka toiset nauttivat siitä myös. Kuitenkin on Van­hurskauden Auringon ja alhaalla maailmassa pais­tavan auringon välillä se ero, että päinvastoin kuin maailman aurinko himmentää kaikki kiertotähdet (seuralaisensa), Vanhurskauden Aurinko läsnäolol­laan lisää ihanuuttaan Hänen pyhilleen. Niin ollen kuka ikinä iloitsee Jumalasta, nauttii Hänestä täydel­lisesti tai ainakin kykynsä mukaan.

Täten, Epainetus, olen antanut sinulle lyhyen selityksen taivaallisesta Kanaanista. Se ei ole tuhan­nesosaakaan siitä, mitä voitaisiin kertoa, Kui­tenkin se on kylliksi nähdäksesi, että se on maa, joka vuotaa maitoa ja mettä. Ja se voi hyvin olla lisäämässä kaipaustasi päästä enemmän kokemaa ja tuntemaan sitä. Henkiä ei voida erotella suku­puoliin, ja sen tähden kaikki sukulaissuhteet ovat täällä hävinneet Jumalaan."

Puhuttuaan hän heti otti minua kädestä ja

 

 

Sivu 53

 

nopeammin kuin jousesta lentävä nuoli me kuljim­me ohi muutamien loistavien olentojen, jotka oli­vat puetut kuolemattomuuden pukuun ja näyttivät ihmettelevän minua sivuuttaessani heidät. Hän sanoi minulle: "Hyvästi, Epainetukseni, sinun vartijaenkelisi tulee heti luoksesi ja johdattaa sinut takaisin alas maailmaan."

Minä lähestyin loistavaa olentoa, erästä pelastettua, joka seisoi edessäni ja näytti erikoisen ihanalta häikäisevän loistavan säteilyn ympäröi­mänä. Tuskin saatoin katsoa häneen hänen kas­voillaan olevan suuren kirkkauden vuoksi.

Hän sanoi minulle: "Hänelle, joka valtais­tuimella istuu, olkoon ylistys ja kunnia! Se kirk­kauden puku, j ota näet minun kantavan, on ainoas­taan heijastusta Hänen oman kirkkautensa säteilys­tä."

' 'Sinä puhut niin kuin se, joka tuntee valta­vaa iloa siitä, mitä omistaa."

Hän vastasi: ' 'Sinun ei pidä oudoksua sitä. Jumalallisen rakkauden ja armon valtavat ihmeet tulevat olemaan meidän laulumme aiheena ian­kaikkisesti. Täällä kaikki inhimilliset sukulaisuu­det lakkaavat ja ovat sulautuneet Jumalaan, joka yksin on kaikkien tämän taivaallisen perheenjäsen­ten suuri Isä. Olemme kaikki yhden Isän lapsia ja yhden Herran palvelijoita ja Hänen palveleminen

 

 

Sivu 54

 

on meidän täydellinen vapautemme. Ja ne, jotka olen jättänyt jälkeeni maailmaan, olen uskonut Jumalalle. Iloitsisin nähdessäni heidät kaikki tä­män autuaiden asuinsijan perillisinä. Mutta jos he taipuvat sielujenpäävihollisen valtaan ja vastusta­vat heille tarjottua armoa ja sen kautta hukkuvat epäuskossaan, niin Jumala tulkoon ylistetyksi oikeudenmukaisuudestaan. Hänen kunniastaan olen jatkuvasti riemuitseva."

Sitten halusin tietää, ymmärtävätkö autuaat, mitä maailmassa tapahtuu, ja onko heillä mitään tietoisuutta siitä.

Tähän hän vastasi: "Mitä tulee henkilöiden asioihin, emme ole huolissamme niistä, ja olemme niistä tietämättömiä. Kaikkialla läsnä oleminen on erikoinen ominaisuus, se kuuluu yksin Jumalalle, jonka katseille kaikki luodut ovat ilmeiset. Heidän menestymisensä tahi epäonnistumisensa alhaalla taistelevassa seurakunnassa esitetään meille enke­lien kautta, jotka ovat palvelevia henkiä, lähetetyt palvelemaan niitä, jotka autuuden perivät. Ja mitä me heiltä kuulemme, innostaa meitä uudistamaan ylistyksemme Hänelle, joka valtaistuimella istuu."

 

 

Sivu 55

 

 

HELVETTIIN JOHDETTUNA

 

PUHUMASTA lakattuaan hän heti katosi, ja se kirkas olento, joka oli tuonut minut maailmasta, ilmestyi jälleen.

"Minulla on", sanoi enkeli, "määräys johdattaa sinut takaisin alas maailmaa, ei ainoas­taan maahan, josta sinut otin, vaan pimeyden ruhti­naan valtakuntaan. Että sinä siellä saisit nähdä millaisen synnin palkan on kiivastunut Tuomari valmistanut. Hän on vanhurskaasti tuominnut heidän kapinansa, kun he tahtoivat korottaa itsensä Kaikkein Korkeimman valtaistuimen yläpuolelle. Mutta älä kuitenkaan pelkää, sillä kuten olen saanut mää­räyksen viedä sinut sinne, niin samoin olen myös saanut määräyksen tuoda sinut takaisin ja jättää sinut maailmaan, josta sinut otin."

Oli äärettömän vastenmielistä jättää taivas

 

 

Sivu 56

 

ja palata maan päälle. Olisi tullut onnettomaksi, ellen olisi tiennyt, että se oli jumalallinen tahto. Mutta taivaan vaihtaminen helvettiin oli sellaista, mikä muutti sydämeni. Kuitenkin minua lohdutti ja tunsin itseni sisäisesti täysin alistuneeksi Jumalan tahtoon kun tiesin jumalallisen mielisuosion saat­tavan minut sieltä takaisin maan päälle. Siellä minut riisuttaisiin kuolevaisesta ja sitten johdettai­siin jälleen taivaaseen. Sen vuoksi sanoin loista­valle saattajalleni: "Mitä siunattu Jumala on mää­rännyt, sitä tahdon aina totella. Olen niin valtavasti kokenut Hänen suurta armoaan, että en itse helve­tissäkään tahdo peljätä. Kun vain Hän on siellä minun kanssani."

Tähän loistava saattajani vastasi minulle: "Mihin ikinä siunattu Jumala tuo läsnäolonsa, siellä on taivas. Kun me olemme helvetissä, Hän tulee olemaan kanssamme."

Sitten vartijaenkelini kumarsi syvään Kaikki­valtiaan valtaistuimen edessä ja ajatusta nopeam­min hän kuljetti minut enemmän kuin kymmenen­tuhatta mittaa ylimmäisten taivaiden alapuolelle. Kun näin nuo valtavat tulipallot, nuo ikuisesti palavat taivasten lamput, minä sanoin kirkkaalle saattajalleni maailmassa ollessani kuulleeni, että j okainen näistä kiintotähdistä oli oma maailma. Ja uskon, että näin voisi olla, koska täällä ne ovat noin

 

 

Sivu 57

 

valtavan suuria, vaikka ne maailmasta näyttävät meille aivan yhtä pieniltä kappaleilta, kuin maa näyttää täältä. "Mutta haluaisin saada sinulta tietää, mikä on totta tässä asiassa."

Tähän loistava vartijani vastasi minulle: "Hänelle, joka on kaikkivoipa, ei mikään ole mahdotonta eikä voida asettaa rajaa rajattomalle. Iäti ylistettävä Jumala loi alhaalla olevan maail­man kuudessa päivässä, mutta yhtä hyvin Hän olisi voinut tehdä sen yhdessä hetkessä, jos Hän niin olisi päättänyt. Hänen kaikkivoipa voimansa sai sen aikaan. Ja mitä se voima voi tehdä, sitä ei voi sanoin esittää kukaan muu kuin Hän, joka sen omistaa. Hän tekee mitä tahtoo ylhäällä taivaassa ja alhaalla maassa. Ja mitä Hän haluaa meille ilmaista, sen me tiedämme. Ja mitä Hän ei ole ilmaissut, se on salaisuutena lukittu Hänen omaan iäiseen neuvoonsa, johon tunkeutuminen on rohke­aa ja julkeaa uteliaisuutta jokaiselle luodulle. Ei epäilystäkään, etteikö Hän voisi tehdä niin monia maailmoita kuin on tähtiä taivaalla, jos se Häntä miellyttäisi. Mutta että Hän olisi niin tehnyt, sitä Hän ei ole vielä ilmaissut, eikä siis ole meidän tehtävämme sitä tiedustella."

Tänä aikana me olimme tulleet alhaisim­paan ilmakehään, missä näin joukoittain hirveitä olentoja, kauhean mustia näöltään, lentelevän pois

 

Sivu 58

 

minun kirkkaan saattajani loistavasta läheisyydes­tä.

"Nämä ovat varmasti", minä sanoin, "joita­kin helvetin etuvartijoita, niin mustia ja kauhistutta­via he ovat näöltään."

"Nämä ovat", sanoi saattajani, "joitakin niistä luopiohengistä, jotka harhailevat ylös ja alas ilmassa ja kulkevat maailmassa niin kuin kiljuvat jalopeurat etsien kenen saisivat niellä. Ja vaikka­kin ne on johdettu tänne, sinä tulet pian näkemään ne omalla pimeyden alueellaan, sillä me olemme nyt helvetin kuilun yläpuolella."

Kohta havaitsin saattajani sanat tosiksi, sillä pian meidät ympäröi pimeys, joka oli paljon syn­kempi kuin yö. Sitä seurasi haju, joka oli paljon tukahduttavampi kuin palavan tulikiven katku, samalla kun korvani täytti niin kauhea tuomittujen henkien kiljunta, että kaikki mitä epäsointuisimmat äänet maailmassa ovat siihen verrattuina soinnukkainta musiikkia.

"Nyt sinä olet helvetin rajalla", sanoi suo­jaava enkelini, "mutta älä pelkää tuhoojan voi­maa, sillä kuninkaalliselta valtaistuimelta saamani määräys suojaa sinua kaikelta vaaralta. Täällä sinä saat kuulla paholaisilta ja tuomituilta sieluilta heidän loppumattoman perikatonsa kirotut syyt. Ja mitä sinä haluat kysyä, kysy, ja he vastaavat sinulle.

 

 

Sivu 59

 

Paholaiset eivät voi vahingoittaa sinua, vaikka tahtoisivatkin, sillä ne on sitonut Hän, joka on antanut tehtävän minulle. Siitä ne itsekin ovat tietoisia. Ja se saattaa ne vihaan ja kiukkuun sekä kiljumaan ja pureksimaan kahleitaan, mutta kaikki turhaan."

Me olimme nyt tulleet helvetin alueille, hornan syvyyden luoliin, sinne, missä maailman keskustassa suunnitellaan kaikki ihmiskuntaa tur­melevat asiat, missä kaikki niiden vaikutteet uinuvat.

Siellä palavassa tulikivijärvessä istui Lusifer palavalla valtaistuimellaan kauheat silmät säihkyen helvetillistä kiukkua, ja niin täynnä vihaa, kuin hänen kovat tuskansa sallivat.

Ne harhailevat olennot, jotka taivaasta tulles­samme pakenivat edestämme, olivat antaneet tiedon meidän tulostamme. Se pani koko helvetin kuohuksiin ja saattoi Lusiferin röyhkeästi ja ylpeästi puhkeamaan kauheaan pilkkaan siunattua Jumalaa kohtaan.

"Mitä Jyrisijä tahtoo?" hän sanoi.' 'Hänel­lä on jo minun taivaani, jonka säteilevää valtikkaa tämän pelkäämättömän käden pitäisi kantaa. Ja nuo koskaan lakastumattomat valokentät, minun ihanat perintöosani, ovat suljetut minulta näissä kuoleman, murheen ja tuskan asunnoissa. Mitä, eikö hän ottaisi minulta myös helvettiä, koska hän piinaa minua täällä? Ah, jospa voisin vielä saada

 

 

Sivu 60

 

tilaisuuden, saattaisin taivaan vapisemaan ja hänen säteilevän valtaistuimensa horjumaan! Enkä minä pelkäisi hänen suurintakaan voimaansa, vaikka hänellä olisi hirvittävammat liekit kuin nämä, joihin minut heittäisi. Vaikka kärsinkin tappion sinä päivä­nä, ei syy ollut minun! Ei yksikään siivekäs olento taivaan kannen alla ole innokkaammin yrittänyt voittaa kuin minä. Mutta voi! "hän jatkoi muuttu­neella äänellä,' 'se päivä on mennyttä, ja minä olen tuomittu. Iäksi tuomittu näihin pimeihin olinpaik­koihin. Mutta se on ainakin vähäinen lohdutus mi­nulle vielä, että suuri osa ihmiskuntaa odottaa osal­listumistaan minun vaivaani. Ja kun en voi mitään Jyrisijälle, tahdon kohdistaa kaiken vihani ihmisiin."

Olin hämmästynyt hänen jumalattomasta puheestaan, enkä voinut olla sanomatta saatta­jalleni: "Kuinka oikeudenmukaisesti onkaan hänen pilkkaamisensa maksettu!"

"Mitä olet kuullut tältä luopiohengeltä, on sekä hänen syntiään että hänen rangaistustaan, sillä jokainen pilkka, mitä hän syytää taivasta vastaan, tekee helvetin hänelle kuumemmaksi."

Sitten kuljimme edemmäksi, erilaisten sur­keiden tapausten keskuuteen. Näimme kaksi onne­tonta sielua, joita rietas jatkuvasti upotti palavaan tulikivijärveen, ja upotusten väliaikoina he sa­malla syyttivät ja kirosivat toinen toistaan. Toinen

 

 

Sivu 61

 

heistä sanoi toiselle kidutetulle kärsimystoverilleen: "Kirotut olkoot kasvosi, että koskaan loin silmäni sinuun! Minun onnettomuuteni on sinun syytäsi. Minä saan kiittää tästä sinua, sinun ansiota on se, että minä olen täällä. Sinä houkuttelit minua, sinä se saatoit minut tähän paulaan. Sinun ahneutesi ja petollisuutesi ja köyhien sortamisesi ja vaivaamisesi saattoi minut tänne. Jospa olisit ollut minul­le hyvänä esimerkkinä, niin kuin olit huonona, olisin nyt taivaassa. Siellä olisin yhtä onnellinen kuin nyt olen onneton. Mutta kuinka kurja minä olinkaan seuratessani sinun askeleitasi! Se on vienyt minut näin surkeaan tilaan ja tuhonnut minut iankaikkisesti! Oi, jospa en koskaan olisi nähnyt sinun kasvojasi. Jospa et koskaan olisi syntynyt tehdäksesi minun sielulleni sitä pahaa, mitä olet tehnyt!"

Toinen onneton vastasi: "Ja enkö minä yhtä hyvin voi syyttää sinua? Sillä etkö muista, kuinka sinä sinä aikana ja siinä paikassa houkut­telit minua. Kutsuit ulos ja kysyit, enkö tulisi sinun kanssasi, kun minä olin toisissa tehtävissä, lail­lisessa kutsumuksessani? Mutta sinä kutsuit minut pois, ja siksi olet syyllinen yhtä hyvin kuin minä­kin. Vaikka minä olin ahne, olit sinä ylpeä, Jos sinä opit minulta ahneuteni, varmasti minä opin sinulta ylpeyteni ja juoppouteni. Vaikka minä opetin sinua

 

 

Sivu 62

 

pettämään, niin sinä opetit minua hekumoimaan, valehtelemaan ja pilkkaamaan hyveitä. Vaikka minä vein sinua harhaan joissakin asioissa, sinä saatoit minut harhaan toisissa. Ja sen tähden, jos sinä syytät minua, voin minä yhtä hyvin syyttää sinua. Ja jos minulle lankeaa vastuu joistakin vääristä töistäni, sinä saat vastata toisista minun teoistani. Toivon, ettet koskaan olisi tullut tänne, sillä vain sinun näkemisesikin haavoittaa minun sieluani ja tuo synnin tuoreena mieleeni. Se olit sinä, jonka kanssa minä tein syntiä. Oi, sieluni tuskaa, kun en voinut välttää sinun seuraasi siellä. Oi, että voisin olla ilman sitä täällä.

Tästä surullisesta vuoropuhelusta käsitin pian, että ne, jotka maanpäällä ovat syntitovereita, tulevat olemaan sitä helvetin rangaistuksessakin. Ja vaikka he maailmassa rakastavat toistensa seu­raa, he eivät välittäisi siitä helvetissä. Uskon, että juuri tästä syystä rikas mies näytti hätääntyvän veljistään, etteivät he olisi tulleet sinne, sillä hänen tuskansa olisivat lisääntyneet. Vaikuttimena oli rakkaus itseä, ei heitä kohtaan.

 

 

Sivu 63

 

HELVETIN KIDUTUKSET

 

MUTTA SIELLÄ oli vieläkin hirveämpiä mur­heen kohtauksia, sillä jätettyämme nämä kaksi kirottua onnetonta syyttelemään toinen toistaan onnettomuudestaan, me kuljimme edelleen ja saimme nähdä useita tuskallisia näkyjä. Toisten keskellä näimme mm. erään, jonka kurkusta kiduttajahenki jatkuvasti valoi alas liekehtivää tulikivinestettä. Hän teki sen hirveän raakamaisesti ja säälimättömästi, niin etten voinut olla sanomatta hänelle: "Miksi sinä niin iloitset kiduttaessasi tuota kirottua olentoa, että jatkuvasti kaadat tuota liekehtivää helvetillistä nestettä alas hänen kurkus­taan?"

"Tämä ei ole muuta kuin oikeutettu palk­ka", vastasi olento. "Tämä nainen oli elämänsä aikana sellainen kurja ahne, että vaikka hänellä oli kylliksi kultaa, hän ei koskaan ollut tyydytetty, ja siksi minä nyt kaadan sitä alas hänen kurkustaan.

 

 

Sivu 64

 

Hän ei välittänyt, kenet hän tuhosi saadakseen itselleen hänen kultansa. Ja kun hän oli koonnut suuremman omaisuuden kuin voi kuluttaa, hänen rakkautensa rahaan ei sallinut hänen käyttää sitä edes sen vertaa, että hän olisi hankkinut itselleen tavallisia elämän tarpeita. Usein hän kulki tyhjin vatsoin, vaikka kukkarot olivat täynnä tahi hän täytti vatsansa toisten kustannuksella. Ja hänen pu­kunsa ei koskaan tullut vanhaksi, toisin sanoen se oli niin täynnä paikkoja, ettei hän viimein tiennyt, mikä kohta oli alkuperäistä kangasta. Hän ei pitä­nyt kirjanpitoa, ettei olisi tullut verotetuksi eikä hän pitänyt rahojaan taskussa peläten että ne ryös­tettäisiin. Eikä hän antanut rahaa velaksi eikä kiinnityksiin peläten joutuvansa petetyksi. Hän aina petti niin paljon kuin voi pettäen itseäänkin niin suuresti, ettei antanut ruumiilleen tarpeellista ravintoa eikä armahtanut sieluaan. Koska kulta oli hänen jumalansa maailmassa, eikö ole oikein, että hän saa sitä vatsansa täyteen helvetissä ?"

Kun hänen kiduttajansa oli puhunut, minä kysyin naiselta, oliko totta, mitä hän oli sanonut vai eikö. Tähän hän vastasi:' 'Ei, minun surukseni se ei ole totta."

"Kuinka? Teidän suruksenne?" minä sa­noin.

"Niin, minun surukseni, sillä jos se, mitä

 

 

Sivu 65

 

kiusaajani sanoo, olisi totta, olisin paremmin tyydytetty. Hän sanoo, että se, jota hän kaataa alas minun kurkustani, on kultaa, mutta hän on valehte­leva paholainen ja puhuu valhetta. Jospa se olisi kultaa, en koskaan valittaisi. Mutta hän rääkkää minua, ja kullan sijasta hän antaa vain kauheaa, haisevaa tulikiveä. Olisipa minulla kultani, olisin vieläkin onnellinen; sille minä annan niin suuren arvon, että jos sitä olisi täällä, niin tuskin haluaisin lahjoa taivasta päästäkseni sinne."

En malttanut olla sanomatta saattajalleni, että olin hämmästynyt kuullessani tuon onnetto­man vieläpä helvetissä, vieläpä kiduttajansa käsissä, näin turvaavan rikkauteensa.

"Tämä voi vakuuttaa sinulle", hän sanoi, "että on se synti suurin kaikesta pahasta missä on vallalla rakkaus pahaan. Kaikkein suurinta kaiki­sta rangaistuksista jäädä rakastamaan syntiä. Rakkaus rahaan (johon tämä kirottu olento on antautunut) tuottaa suuremman rangaistuksen, kuin mitä tuo luopiohenki tässä hänelle tuottaa."

"Voi!" minä sanoin. "Jos vain jumalatto­mat ihmiset maailmassa saisivat pieneksi hetkeksi korvansa avatuiksi kuullakseen noiden tuomittujen sielujen hätähuutoja, he eivät enää voisi rakastaa syntiä."

"Iankaikkinen totuus on sanonut meille

 

 

Sivu 66

 

toisin. Ne, jotka eivät tahdo peljätä Hänen palveli­joitaan ja ottaa vaaria Hänen Sanastaan, eivät anna varoittaa itseään, vaikka joku tulisi helvetistä."

Emme olleet tulleet paljoa kauemmaksi, kun näimme onnettoman sielun makaamassa pala­valla rautavuoteella melkein tukehtuneena tuliki­vestä. Hän huusi niin kuin se, joka on hirveissä tuskissa, toivottomalla äänellä. Se saattoi minut pyytämään saattajaani pysähtymään hetkeksi, jotta voisin tarkemmin kuunnella, mitä hän sanoi, ja kuulin hänen puhuvan näin:

"Voi minua kurjaa, onnetonta! Kadotettu iankaikkisesti, iankaikkisesti! Voi näitä murhaavia sanoja 'iankaikkisesti'! Eikö tuhat vuotta riittäisi kantamaan sitä tuskaa jota, jos voisin sitä välttää, en tahtoisi kärsiä yhtä hetkeä, vaikka saisin tuhat maailmaa? Ei, ei, minun onnettomuudellani ei ole koskaan loppua; tuhannen tuhansien vuosien jäl­keen se tulee jatkumaan yhä iankaikkisesti. Oi, on­neton, avuton, toivoton tila todellakin! Tämä 'ian­kaikkisesti' on helvettien helvetti. Oi, kirottua, kurjaa! Kirottu koko iäisyydeksi! Kuinka narrimaisesti olenkaan tehnyt itselleni! Mihin tyh­mään mielettömyyteen Olinkaan syyllinen valitessani synnin lyhyen nautinnon näin kalliin iankaik­kisen vaivan hinnalla! Kuinka usein minulle sanot­tiinkaan, että niin tulisi käymään! Kuinka usein va-

 

 

Sivu 67

 

roitettiinkaan jättämään synnin polut, jotka var­masti saattaisivat minut iankaikkisen kuoleman kammioihin! Mutta minä kuuron tavoin, en kallis­tanut korviani noille varoituksille, vaikka he va­roittivat niin viisaasti. He sanoivat minulle usein, että minun lyhytaikainen nautintoni tulee pian vaihtumaan iankaikkiseen vaivaan. Ja nyt liian surullinen kokemukseni sanoo minulle sen, se sanoo sen todellakin, mutta on liian myöhäistä auttaa, sillä minun iankaikkinen osani on määrätty ainaiseksi.

Miksi minulle oli annettu tilaisuus? Miksi minut oli varustettu kuolemattomalla sielulla. Miksi niin vähän välitin siitä? Oi, kuinka oma laiminlyöntini viiltääkään minua kuolettavasti, ja kuiten­kin tiedän, etten voi enkä saa kuolla. Mutta elää kuolettavaa elämää on pahempaa kuin kymmenen­tuhatta kuolemaa, ja kuitenkin olisin kerran voinut tulla autetuksi tästä, mutta en tahtonut! Oi, tämä on se kalvava mato, joka ei koskaan kuole. Olisin kerran voinut olla onnellinen; kerran minulle tar­jottiin pelastusta, mutta minä vastustin sitä. Jos se olisi tapahtunut vain kerran, ja olisin sitä vas­tustanut, olisi sekin ollut anteeksiantamaton tyh­myys, mutta sitä tarjottiin tuhatkin kertaa, ja kuiten­kin yhtä usein (niin kurja minä olin) vastustin sitä. Kirottu synti, joka petollisella nautinnollaan lumoaa

 

 

Sivu 68

 

ihmiskuntaa iankaikkiseen perikatoon! Jumala kut­sui minua usein, mutta yhtä usein minä vastustin. Hän ojensi kätensä, mutta en välittänyt siitä. Kuin­ka usein asetuinkaan Hänen käskyjään vastaan, kuinka usein vastustinkaan Hänen nuhteitaan! Mutta nyt on tilanne muuttunut, sillä nyt Hän seuraa minun onnettomuuttani ja pilkkaa häviötäni, joka on tullut minun osakseni. Hän olisi voinut auttaa minua silloin, mutta minä en tahtonut. Sen tähden nämä ainaiset tuskat, ovat vain palkka omista teoistani, joita olen tuomittu kärsimään."

En voinut kuunnella tätä säälittävää itsesyy­töstä ajattelematta sitä ihmeellistä armoa, jonka siunattu Jumalamme oli minulle osoittanut. Ian­kaikkinen ylistys Hänen pyhälle nimelleen! Sillä sydämeni sanoi minulle, että olin ansainnut yhtä hyvin kuin tämäkin kurja onneton iankaikkisen vaivan. Hänen armonsa muutti kaiken. Kuinka käsittämättömät ovatkaan Hänen neuvonsa! Ja kuka voi tutkia Hänen jumalallisia säädöksiään?

Näiden mietteiden jälkeen esitin itseni sille murheelliselle valittajalle ja sanoin hänelle, että olin kuullut hänen tuskalliset itsesyytöksensä, joista tajusin, että hänen onnettomuutensa oli suuri ja hä­nen menetyksensä korvaamaton. Ja sanoin hänelle, että mielelläni tahtoisin tietää siitä vielä henkilö­kohtaisemmin, mikä ehkä voisi tuoda lievitystä

 

 

Sivu 69

 

hänen kärsimyksiinsä.

"Ei, ei se ole mahdollista. Minun vaivani on sellaista, etten voi saada lievitystä, en pieneksi hetkeksikään. Mutta kysymyksenne johdosta ym­märrän, että olette vieras täällä, ja saakoon niin olla aina. Ah, olisipa minulla vähäisintäkään toivoa jäljellä, kuinka tahtoisinkaan polvistua ja itkeä ja rukoilla aina pelastuakseni täältä. Mutta voi, se on kaikki turhaa, olen kadotettu iankaikkisesti! Jotta te voisitte varjeltua joutumasta tänne, tahdon puhua teille, mitä tuomitut täällä kärsivät."

 

 

Sivu 70

 

KADOTETTU SIELU KERTOO

 

"MEIDÄN KÄRSMYKSEMME tässä helve­tin kuilussa on kahdenlaista: mitä olemme menettä­neet ja mitä joudumme kokemaan. Ja tahdon esit­tää muutamia pääasioita. Ensiksi siis, mitä olem­me menettäneet:

 

1. Tässä surullisen pimeässä tuskan ja mur­heen paikassa olemme kadottaneet iäti siunatun Jumalan läsnäolon. Ja juuri se tekee tämän luolan helvetiksi. Vaikka olisimme menettäneet tuhat maail­maa, se ei vastaisi tätä yhtä menetystä. Jospa vähäisinkään Hänen mielisuosionsa säde voisi tulla tänne, olisimme onnellisia, mutta me olemme me­nettäneet sen iankaikkiseksi murheeksemme.

 

2. Täällä olemme samoin menettäneet pyhien ja enkelien seuran, ja heidän sijastaan ei ole muuta kuin kiusaavat paholaiset.

 

3.  Täällä me olemme myös menettäneet autuaiden olinpaikan. On syvä juopa meidän ja

 

Sivu 71

 

taivaan välillä, niin että olemme suljetut sieltä pois iankaikkisesti. Nuo iankaikkiset portit, jotka päästi­vät autuaat onnellisuuteen, ovat nyt iäksi suljetut meiltä.

 

4. Jotta meidän kurjuutemme olisi vieläkin kurjempi, olemme menettäneet toivon koskaan päästä parempaan asemaan, mikä saattaa tilamme todella toivottomaksi. Silläkin, joka maailmassa on kaikkein onnettomin, on vielä toivoa jäljellä. Ja sen tähden sanotaan sananparressakin, että jos ei olisi toivoa, voisi sydän haljeta. Meidän sydämem­me on kyllä haljennut, sillä meillä ei ole toivoa eikä apua. Tämän kaiken me olemme menettäneet, ja sen pelkkä ajatteleminenkin on kylliksi repimään, raastamaan ja kalvamaan onnettomia sielujamme iankaikkisesti. Kuitenkin jospa edes tässä olisi kaikki! Mutta me tunnemme vaivan aivan samoin kuin menetyksenkin. Ja selitettyäni, mitä me olem­me kadottaneet, tahdon nyt osoittaa, mitä me kär­simme:

 

1. Meillä on useammanlaatuisia kidutuksia; meitä kidutetaan täällä tuhansin eri tavoin. Joilla maan päällä on vaivaa, on harvoin enempää kuin yksi vaiva kerrallaan. Jos heillä olisi rutto, sappiki­vet ja kuume samanaikaisesti, kuinka onnetto­miksi he tuntisi vatkaan itsensä! Kuitenkin nuo kaikki ovat kuin kirpun pureminen verrattuina

 

 

Sivu 72

 

niihin sietämättömiin tuskiin, joita me koemme. Täällä on kaikki helvetin moninainen inhottavuus, minkä kanssa joudumme kamppailemaan. On sammumaton tuli polttamassa meitä, palava tulikivijärvi aina tukahduttamassa meitä ja iankaikkiset kahleet sitomassa meitä. On pilkkonen pimeys peljättämässä meitä ja omantunnon kalvava mato, joka kalvaa iankaikkisesti. Ja jokainen näistä on pahempi kärsiä kuin kaikki kidutukset, mitä ihmis­kunta koskaan on tuntenut maan päällä.

 

2. Mutta niin kuin meidän kidutuksemme ovat monenlaatuiset, niin ne ovat myös laaja-alaiset, vaivaten ruumiin jokaista osaaja kiduttaen kaikkia sielun voimia. Se tekee kärsimyksemme sietämättömiksi. Niissä vaivoissa, mitä ihmisillä on maanpäällä, kärsii jokin osa, mutta muu osa on siitä vapaa. Täällä on toisin: jokaista sielun ja ruumiin osaa kidutetaan samaan aikaan.

Silmiä kiduttaa paholaisten näkeminen, kun he esiintyvät kaikissa kauheissa muodoissa ja mustis­sa olemuksissa, joita synti heille antaa. Korvaa kiduttavat jatkuvasti äänekkäät valitukset ja tuo­mittujen huudot. Sieraimia tukahduttavat tulikiven liekit, kieli on polttavilla rakoilla ja koko ruumis kierii palavissa tulen liekeissä. Mielikuvitusta vaivaavat ajatukset nykyisestä vaivasta; muisti on vaipunut miettimään, minkä taivaan olemme ka-

 

 

Sivu 73

 

dottaneet ja mitä mahdollisuuksia meillä oli pelas­tua.

 

3. Yksi asia, joka saattaa meidän tuskamme hirvittäviksi, on kidutuksemme ylenmääräisyys. Meitä polttava tuli on niin ankara, että kaikki merien vesikään ei koskaan voisi sitä sammuttaa. Karsimamme vaivat ovat niin äärimmäisiä, että niitä on mahdoton ymmärtää niiden, jotka eivät ole niitä kokeneet.

 

4. Yksi meidän kärsimyksiemme pahuus on niiden lakkaamattomuus. Niin moninaiset, niin kaiken käsittävät ja niin ylen määrin ankarat kuin ne ovat, ne ovat myös jatkuvia. Ei meillä ole niistä vähintäkään lepoa, vaan sitä, mitä me nyt kärsim­me, saamme kärsiä iankaikkisesti.

 

5. Seura eli toverit ovat yksi kärsimyksemme syy. Vain kiduttavat paholaiset ja kidutettavat sielut ovat meidän seuranamme, ja meidän seurus­telumme muodostavat kamalat kirkumat ja ulvon­nat hirveiden tuskien tähden. Eivätkä meidän kans­samme samanaikaisesti kärsivien kidutukset suin­kaan helpota meidän omia vaivojamme, vaan vain lisäävät niitä.

 

6.  Paikka, jossa me kärsimme, on myös omiaan lisäämään, tuskiamme. Se on itsessään kaiken kurjuuden paikka, luola, pohjaton kuilu, tuli-ja tulikivijärvi, tulipesä, joka palaa iankaikki-

73

 

Sivu 74

 

sesti, pimeys ja synkeys, itse helvetti. Ja tämän kaltainen kamala paikka lisää yhä meidän kurjuut­tamme.

 

7. Meidän kiduttajiemme raakuus lisää tus­kaamme. Kiduttajamme ovat paholaisia, joilla ei ole sääliä, vaan samalla kun heitä itseään kidute­taan, he kuitenkin nauttivat meidän kiduttamisestamme.

 

8.  Kaikki nuo asiat erikseen, joista olen maininnut, ovat hyvin tuskallisia, mutta vielä tuskal­lisempaa on se, että ne tulevat aina kestämään samalla tavoin. 'Menkää pois Minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen', kaikuu jatkuvasti korvissani. Oi, jospa voisin peruuttaa sen tuomion! Oi, jospa olisi vähäinen mahdolli­suus siihen!

Täten olen näyttänyt sinulle sen onnetto­man tilan, jossa me olemme ja tulemme olemaan iankaikkisesti."

 

Sivu 75

 

ENEMMÄN KESKUSTELUA KADOTETTUJEN KANSSA

 

TUSKIN TÄMÄ ONNETON SIELU oli lopettanut puheensa, kun häntä jälleen kidutettiin helvetillisellä piinalla samalla kun hänen käsket­tiin lopettaa valituksensa, sillä se oli turhaa. "Sitä paitsi", sanoi kiduttaja, "tiedätkö, että sinä olet kaiken tämän ansainnut? Kuinka usein sinulle tästä ennemmin puhutuinkaan, mutta et silloin tahtonut uskoa! Sinä nauroit niitä, jotka puhuivat sinulle helvetistä; sinä olit niin julkea, ettet uskonut, että kaikkivaltias tuomari tuhoaisi sinut. Kuinka usein pyysitkään Jumalaa kiroamaan sinut, ja vali­tatko nyt, että sinulle on vastattu pyyntöjesi mukaan? Mikä epäjohdonmukaisuus tämä onkaan, että sinä niin usein pyysit kirousta, ja kuitenkin olet niin tuskallinen sen alla! Sinä itse myönnät, että sinul­le tarjottiin pelastusta, mutta sinä vastustit sitä. Kuinka sinä sitten valitat, kun sinut on tuomittu? Minulla on enemmän syytä valittaa kuin sinulla, sillä sinulle on annettu pitkä aika paran-

 

 

Sivu 76

 

nuksen tekemiseen, mutta minut heitettiin helvet­tiin heti, kun olin syntiä tehnyt. Jos minulla olisi ollut tarjolla pelastus, en koskaan olisi sitä hyljän­nyt, kuten sinä olet tehnyt. Ja parempi olisi sinulle, ettei sinulla olisi ollutkaan tilaisuutta siihen, sillä silloin tuomio olisi sinulle lievempi. Kenen luulet säälivän sinua, joka itse halusit tulla tuomituksi välittämättä taivaasta?"

Tämä saattoi tuon onnettoman huudahta­maan: "Oi, älä noin jatka kiusaamista! Tiedän, että tuhoni on oma syyni. Oi, jospa voisin unohtaa sen! Sen muistaminen on suurin vaivani. Minä tahdoin tulla tuomituksi, ja siksi olenkin nyt oikeudenmu­kaisesti tuomittu."

Sitten, kääntyen häntä kiusaavan olennon puoleen, hän sanoi: "Mutta se tapahtui sinun kiusauksesi kautta, kirottu paholainen! Se olit sinä, joka kiusasit minua kaikkeen syntiin, mihin olen ollut syyllinen. Ja moititko sinä nyt minua? Sinä sanot, ettei sinulle koskaan ollut tarjottu Pelasta­jaa, mutta sinun pitäisi muistaa, ettei sinulla myöskään ollut kiusaajaa, kuten sinä olet ollut minulle."

Tähän paholainen vastasi pilkallisesti: ' 'Mi­nä myönnän sen, että minun tehtäväni oli saattaa sinut tänne, ja sinulle se oli usein sanottu teidän saarnaajienne kautta. He sanoivat selvästi, että me

 

 

Sivu 77

 

etsimme teidän tuhoanne ja jatkuvasti kuljemme kuin kiljuvat jalopeurat etsien, kenet saisimme niellä. Ja usein minä pelkäsin, että sinä uskoisit heitä kuten muutamat tekivät meidän suureksi mieliharmiksemme. Mutta sinä olit halukas teke­mään, mitä me tahdoimme teettää ja koska sinä olet tehnyt meidän työtämme, niin onhan luon­nollista, että me maksamme siitä palkan!" _ Ja sitten paholainen taas uudelleen kidutti häntä, mikä saattoi hänet ulvomaan niin, etten voinut kauem­paa viipyä kuuntelemassa häntä, ja niin lähdin pois.

"Kuinka kauhea onkaan näiden tuomittujen sielujen tila!" sanoin saattajalleni.' 'He ovat paho­laisen orjia maailmassa, ja nyt hän syyttää ja ki­duttaa heitä siitä, kun he tulevat helvettiin."

"Heidän vihansa koko Aadamin sukua kohtaan on ylen suuri", sanoi johdattajani. "Ja koska monet sielut ovat tietämättömiä heidän juonistaan, he helposti lankeavat niiden kautta iankaikkiseen turmioon. Olet jo nähnytkin, kuinka ne kohtelevat heitä, ja pian tulet näkemään vielä

Kuljettuamme vähän kauemmaksi näimme joukon tuomittuja sieluja, jotka yhdessä kiristelivät hampaitaan äärimmäisessä raivossa ja tuskassa, kun kiduttavat paholaiset helvetillisellä vimmalla

 

 

Sivu 78

 

jatkuvasti valoivat tuli- ja tulikivinestettä heidän päälleen. Samalla nämä tuomitut kirosivat ja pilk­kasivat kauhealla tavalla Jumalaa ja ympärillään olevia. En voinut olla kysymättä eräältä heitä ki­duttavalta paholaiselta, keitä ovat ne, joita hän kohteli niin julmasti.

Hän sanoi:' 'He ovat niitä, jotka ansaitsevat sen oikein hyvin. Nämä ovat niitä kirottuja kurjia, jotka tahtoivat opettaa toisille oikeaa tietä taivaas­een, vaikka samalla kuitenkin itse rakastivat helvet­tiä, niin että tulivat tänne. Nämä ovat niitä sieluja, jotka ovat olleet oivallisia helvetin asiamiehiä maanpäällä, ja sen tähden he ansaitsevat erikoisen paikan helvetissä. Me käytämme äärimmäisen ahke­ruutemme antaaksemme jokaiselle ylimääräisen osan kidutuksista, näiltä ei varmasti tule niitä puuttumaan. Sillä näillä ei ole vastattavina vain omat syntinsä, vaan myös kaikkien niiden, jotka he oppinsa tahi esimerkkinsä kautta ovat johtaneet harhaan."

"Koska he ovat olleet niin oivallisia helve­tin asiamiehiä, kuten sanot, pitäisi minun mieles­täni kiitollisuuden velvoittaa sinua kohtelemaan heitä vähän ystävällisemmin", minä huomautin.

Tähän tämä häpeämätön paholainen vas­tasi: ' 'Ne, jotka odottavat kiitollisuutta paholaisen puolelta, saavat nähdä erehtyneensä. Kiitollisuus

 

 

Sivu 79

 

on hyve, mutta me vihaamme kaikkia hyveitä ja vastustamme niitä leppymättömällä vihamielisyy­dellä. Sen ohella me vihaamme koko ihmiskuntaa ja jos meidän vallassamme olisi, ei yksikään ihminen tulisi olemaan autuas. On totta, että me emme sano sitä heille maan päällä, koska siellä meidän tehtä­vämme on imarrella ja eksyttää heitä. Mutta sitten, kun he ovat täällä, he ovat varmasti meidän (sillä helvetistä ei ole pelastusta) ja pian me saamme hei­dät vakuuttuneiksi tyhmyydestään, kun ovat meitä uskoneet."

Sen johdosta, mitä olin kuullut taitaja tois­iltakin paholaisilta, en voinut olla ajattelematta, että on ääretön ja sanoin kuvaamaton armo, että yksikin syntisraukka pääsee taivaaseen, ottaen huo­mioon ne monet paulat ja houkutukset, jotka sie­lunvihollinen on asettanut saattaakseen hänet matkalla ansaan. On hyvin kallisarvoista se työ, jonka kautta siunattu Jumalan Poika on tullut pelasta­maan kansaansa synneistä ja vapahtamaan sen tulevasta vihasta. Mutta on käsittämätön mielettö­myys ja hulluus ihmisen puolelta vastustaa tarjolla olevaa armoa ja yhtyä tuhoojaan.

Edemmäksi mentyämme kuulin erään onnet­toman valittavan sydäntä särkevällä äänellä niitä ihmisiä, jotka petoksellaan olivat saattaneet hänet sinne.

 

 

Sivu 80

 

"Minulle sanottiin", hän lausui, "niiden taholta, joihin luotin ja joiden ajattelin voivan neuvoa minua oikeaan, että jos vain sanon: 'Herra, armahda minua', kun kuolema tulee, niin silloin minä pelastun. Mutta voi, kuinka onnettomasti olenkaan erehtynyt iankaikkiseksi murheekseni! Voi, minä huusin armoa kuolinvuoteellani, mutta näin, että se oli liian myöhäistä. Tämä kirottu pa­holainen tässä sanoi minulle juuri aikaisemmin, et­tä olin täysin turvassa. Mutta sitten hän sanoi, että se oli liian myöhäistä, ja helvetti tulee olemaan minun osani."

"Sinä näet, että vihdoinkin sanoin sinulle totuuden", sanoi paholainen, "ja silloin sinä et tahtonut uskoa minua. Hyvin kauniisti tehty, eikö niin, sinä ajattelet. Sinä kulutit päiväsi seuraten syntiä ja ryvit saastaisuudessasi ja sitten sinä tahdoit kuoltuasi mennä taivaaseen. Voisiko kukaan muu kuin järjetön ajatella, että sellainen koskaan kävi­si päinsä? Ei! Sen, joka totuudessa haluaa kuol­tuaan päästä taivaaseen, täytyy eläessään vaeltaa pyhyydessä ja hyveissä. Sinä sanot, että joku irs­taista tovereistasi sanoi sinulle sen sanan: 'Herra, armahda minua!' olevan kylliksi kuoleman tulles­sa. Hyvin hieno puolustus! Sinä olisit tiennyt, jos olisit antanut itsellesi aikaa lukeaksesi Raamatus­ta, että 'ilman pyhitystä ei yksikään ole näkevä

 

 

Sivu 81

 

Herraa'. Tämä on asian ydin: sinä olit halukas elä­mään synneissäsi niin kauan kuin voit, etkä sinä lopulta luopunut niistä siksi, ettet olisi niitä rakas­tanut, vaan koska et enää voinut harjoittaa niitä. Tämän sinä tiedät todeksi, ja voisitko olla niin julkea, että ajattelisit pääseväsi taivaaseen synnin rakkaus sydämessäsi? Ei, ei, ei sellainen käy päin­sä! Sinua varoitettiin usein, että ottaisit vaarin, ettet tulisi petetyksi. Sillä Jumala ei anna itseään pilkata, vaan mitä sinä kylvät, sitä tulet niittämään. Niin muodoin sinulla ei ole syytä valittaa muuta kuin omaa mielettömyyttäsi, jonka nyt näet liian myöhään."

"Tämä paholaisen nuhde oli niin viiltävää kidutettavalle raukalle", sanoin saattajalleni, "ja se ilmaisee totuuden monesta maanpäällisestä ta­pauksesta kuten näistäkin helvetissä olevista. Mutta voi, kuinka toisin he arvostelevatkaan asioita tässä murheen paikassa, kuin mitä he tekevät maail­massa! "

"Syynä", vastasi varjeleva enkelini, "että he maailmassa ollessaan eivät tahtoneet ajatella, mitä synnin seurauksena tulee olemaan, eivätkä sitä, kuinka pahaa se on. Ajattelemattomuus on monien tuhansien perikato. He eivät ajattele, mitä tekevät tahi mihin he ovat menossa, kunnes on liian myöhäistä."

 

 

Sivu 82

 

KIELTÄJÄ HELVETISSÄ

 

EMME OLLEET TULLEET paljoakaan kauemmaksi, kun kuulimme toisen kiduttavan itseään ja lisäävän omaa onnettomuuttaan ajattele­malla autuaiden sielujen onnellisuutta.

Jouduimme sitten kauemmaksi, niin ettemme voineet enempää kuulla näitä kadotetun olennon viilteleviä itsesyytöksiä. Saimme nähdä äärettö­män joukon kiusaavia paholaisia lakkaamatta ruoskimassa suurta onnettomien sielujen joukkoa palavasta teräksestä tehdyillä solmuruoskilla. Ruoskimisen aikana nämä päästivät niin viiltäviä ja valittavia huutoja, että ajattelin, että se olisi sulattanut vaikka julmurin itsensä jonkinlaiseen sääliin. Tämä tähden sanoin eräälle kiusaajista: "Voi, pidätä kätesi äläkä käytä sellaista julmuutta

 

 

Sivu 83

 

heitä kohtaan, jotka ovat sinun kanssaluotujasi ja jotka ehkäpä itse olet saattanut kaikkeen tähän vai­vaan!"

"Ei", vastasi kiduttaja hyvin lempeästi, "vaikka me olemmekin kyllin pahoja, ei paholainenkaan koskaan ole ollut niin paha kuin he eikä syyllinen sellaiseen rikokseen, kuin he ovat olleet. Sillä me kaikki tiedämme, että Jumala on ole­massa, vaikka me vihaammekin Häntä. Mutta nämä ovat niitä, joita ei koskaan voitu saada tunnusta­maan (kunnes tulivat tänne), että on olemassa Jumala

"Nämä ovat siis jumalankieltäjiä", minä sanoin.

"Kurjia ihmisiä todellakin, ja kerran olisin minäkin tuhoutunut samaan syntiin, ellei iankaik­kinen armo olisi sitä estänyt."

Tuskin olin puhunut, kun yksi niistä kidu­tettavista onnettomista huudahti murheellisella äänellä: "Todellakin, minun pitäisi tuntea tuo ääni. Sen täytyy olle Epainetus." Olin hämmästynyt kuullessani jonkun helvetin asukkaan mainitsevan nimeäni, ja koska halusin tietää, kuka hän oli, niin vastasin: "Niin, minä olen Epainetus; mutta kuka olet sinä tuossa surkeassa, kadotetussa tilassa oleva, joka tunnet minut ?" Tähän tämä kadotettu tun­tematon vastasi: "Olin kerran hyvä tuttava sinun

 

 

Sivu 84

 

kanssasi maan päällä, ja olin melkein taivuttamaisillani sinut omiin käsityksiini. Minä olen sen kuuluisan 'Leviatan'in' nimellä hyvin tunne­tun kirjan tekijä."

"Mitä? Kuuluisa Hobbs?" sanoin. "Oletko sinä tullut tänne? Sinun äänesi on niin muuttunut, etten tuntenut sitä." "Valitettavasti!" hän vastasi, "minä olen todellakin se onneton mies. Mutta minä olen niin kaukana kuuluisuudesta, että olen näissä asunnoissa kaikkein onnettomin olento. Eikä ole ihmeteltävää, että minun ääneni on muuttunut; sillä olen nyt muuttunut mielipiteiltäni, vaikkakin liian myöhään, jotta siitä voisi olla mitään hyötyä. Sillä nyt minä tiedän, että on olemassa Jumala. Mutta voi! Toivon, ettei Häntä olisi, sillä olen vakuuttunut siitä, että Hänellä ei tule olemaan armoa minulle. Eikä Hänellä olisi syytäkään sii­hen. Minä tunnustan: olin Hänen vihamiehensä maailmassa, ja nyt Hän vihaa minua helvetissä. Kurja itseluottamus, joka minulla oli omaan vii­sauteeni, on minut pettänyt."

"Sinun tilasi on toivoton, ja kuitenkin sinun täytyy myöntää, että kärsit oikeudenmukaisesti. Sillä kuinka toimelias sinä olitkaan taivuttaaksesi toisia ja niin saattaaksesi heitä samaan kadotuk­seen! Kukaan ei voi tätä tietää paremmin kuin minä, joka olin joutua samaan ansaan ja tuhoon."

 

 

Sivu 85

 

"Se juuri koskeekin minun sydämeeni", hän sanoi, ”kun ajattelen, kuinka monet tuhoutui­vat minun kauttani. Äänesi ensiksi kuullessani pelkäsin, että olit samoin joutunut rangaistavaksi. Ei niin, että voisin toivoa kenenkään olevan on­nellinen, sillä jo pelkkä ajatuskin, että joku on onnellinen, samalla kun minä olen onneton, vaivaa minua. Jokainen sielu, joka on joutunut tänne siksi, että minä maailmassa ollessani viettelin hänet, kaksinkertaistaa minun tuskaani helvetissä."

"Mutta kerrohan minulle itsestäsi, sillä haluaisin mielelläni saada joitakin tietoja, ja sinä voit ne antaa. Uskoitko sinä maan päällä ollessasi todella, ettei Jumalaa ole olemassa? Voitko sinä kuvitella, että maailma olisi tullut itsestään? Ja että luodut kehittyivät itsestään? Etkö kuullut sielussa­si kuisketta, joka sanoi sinulle, että joku toinen teki sinut etkä itse itseäsi? Ja eikö sinulla koskaan ollut mitään epäilyksiä tässä suhteessa? Olen usein kuullut sanottavan, että vaikka on monia, jotka väittävät, ettei ole Jumalaa, ei ole yhtään, joka ajattelee niin. Olisi outoa, jos sellaisia olisi, koska ei ole yhtään, joka ei kantaisi povessaan todistusta Jumalasta, jonka he kieltävät. Nyt sinä voit sanoa, onko asia niin vai ei, eikä sinulla ole syytä salata mielip­iteitäsi."

” Enkä tahdokaan, Epainetus ", hän vastasi,

 

 

Sivu 86

 

"vaikka ne ajatukset koskevat minuun uudelleen. Ensin minä uskoin, että on olemassa Jumala, mut­ta jouduttuani myöhemmin huonojen tapojen or­jaksi, jotka saattoivat minut Hänen vihansa alaiseksi, minussa heräsi salainen toivo, ettei Häntä olisi olemassa. Sillä on mahdotonta ajatella, että on Jumala, ja samalla olla ajattelematta Häntä tuo­marina ja vanhurskaana ja että Hän niin muodoin on velvollinen rankaisemaan lakinsa rikkojat. Ja koska minä omassatunnossani olin loukkaantunut Hänen oikeudenmukaisuudestaan, jouduin vihaa­maan Häntä ja toivomaan, ettei olisi sellaista ole­massa.

Mutta seuratessani jatkuvasti samoja huonoja tapoja ja nähdessäni, ettei tuomio minua saavutta­nut, varmistui toivoni, ettei olisi Jumalaa. Niistä toiveista aloin omassa mielessäni rakentaa ajatuk­sia, jotka sopivat yhteen toivomusteni kanssa. Ja sillä tavoin suunnittelin ajatuksissani uuden järjes­telmän maailman alkuperästä sulkien siten pois Luojan, ja havaitsin viimein niin mieltyneeni näi­hin uusiin mielipiteisiin, että lopulta minussa pää­si voitolle halu ruveta uskomaan niihin, ja sitten yritin saada toisiakin uskomaan niihin. Mutta mi­nä tunnustan, että ennen kuin tähän pääsin, tunsin omassatunnossani monia nuhteita siitä, mitä tein, ja kaiken matkaa silloin tällöin levottomat aja-

 

 

Sivu 87

 

tukset vaivasivat minua, ikään kuin en sittenkään olisi ollut oikeassa, vaikka minä kyllä yritin työn­tää pois noita kiusaavia ajatuksia niin hyvin kun osasin. Ja nyt näen, että juuri nuo soimaavat ajatukset, jotka silloin olisivat olleet minulle avuksi täällä eniten kiduttavat minua. Ja minun täytyy tunnustaa sekin, että rakkaus syntiin kovetti minun sydämeni Luojaa vastaan ja saattoi minut ensiksi vihaamaan Häntä ja sitten kieltämään Hänen ole­massaolonsa. Synti, josta syvällä sydämessäni pidin kiinni, on ollut kaiken tämän vaivan syy, käärme, joka on pistänyt sieluni kuoliaaksi. Sillä nyt näen, että huolimatta turhasta viisaustieteestäni on ole­massa Jumala. Ja nyt näen myös, että Jumala ei anna itseään pilkata, vaikkakin minun päivittäinen tehtäväni maailmassa oli pilkata taivasta ja tehdä naurettavaksi kaikki, mikä ikinä oli pyhää. Sellai­sia keinoja käytin levittääkseni laajalti kirottuja mielipiteitäni ja ne aina hyvin menestyivät. Sillä niiden, joille vain sain naurettaviksi pyhät kirjoi­tukset, minä aina katsoin selvästi olevan tulossa minun opetuslapsikseni. Mutta nyt ne ajatukset ovat minulle kiduttavampia kuin kaikki palavan teräsruoskan aiheuttamat kidutukset, joita joudun kärsimään."

 

 

Sivu 88

 

TULI JA PIMEYS

 

''HALUAISIN TEHDÄ toisen kysymyksen. Kuulin sinun itsesi ja toistenkin valittavan palavan teräksen sekä tulen ja liekkien tähden, ja kuitenkaan minä en voi erottaa mitään sellaista. Missä on tul­ta, siellä pitäisi olla jossain määrin valoa, ja kui­tenkin minusta näyttää, että te jatkuvasti olette täydellisessä pimeydessä."

"Oi, voisinpa sanoa, että minä en tunne tulta! Kuinka helpot minun tuskani olisivatkaan sen sijaan, mitä ne nyt ovat! Mutta valitettavasti tuli, jota me kärsimme, voittaa kymmenentuhatta kertaa keittiötulen kuumuuden, ja se on eriluon­teista. Siinä ei ole ensinkään valoa kuten maail­massa palavassa tulessa. Kaikesta helvetissä ole­vasta tulesta huolimatta me olemme täydellisessä pimeydessä.

Lisäksi se tuli, jota te poltatte maan päällä,

 

 

Sivu 89

 

on laadultaan kuluttavaa ja hävittävää, sillä mihin ikinä se tarttuu, sen se kuluttaa tuhkaksi, Ja kun polttoaine loppuu niin tulikin sammuu. Mutta tääl­lä on toisin: vaikkakin tuli palaa hirvittävän kii­vaasti, mistä eivät tiedä mitään ketkään muut kuin ne, jotka tuntevat sen, niin se ei kuitenkaan lopu eikä koskaan tule loppumaan. Me tulemme aina palamaan, mutta kuitenkaan emme pala loppuun. Se on kiduttavaa, mutta ei hävittävää tulta

Täällä tuli tarttuu meidän sieluumme ja saattaa sen sellaiseen kiduttavaan vaivaan, ettei sitä voi kuvata. Koska maailmassa ollessani olin tästä tietämätön, tein naurettaviksi huomautukset aineettomien olentojen polttamisesta tulella. Sen nyt täällä omassa olemuksessani tunnen liiankin todeksi. Ja sitten meitä täällä polttavan ja maan päällä palavan tulen välinen toinen eroavaisuus on siinä, että jälkimmäisen voit sytyttää milloin haluat, ja sammuttaa milloin haluat. Mutta täällä on toisin: tämä tuli on kuin tulikivivirta, joka palaa ainaises­ti. Tämä minulla on vastattavana viimeiseen surulli­seen kysymykseen, jonka minulle teit.

"Surulliseen todellakin", minä sanoin. "Katso, mitä Voimallinen Kaikkivaltias voi määrätä niille, jotka rikkovat Hänen vanhurskaan lakinsa."

Olin aikeissa tehdä joitakin lisähuomautuk­sia kuulemastani, kun se säälimätön paholainen,

 

 

Sivu 90

 

joka oli ennen kiduttanut heitä, keskeytti minut.

"Sinä näet hänestä, millaisia ihmisiä he olivat maailmassa ollessaan; ja etkö ajattele, että he ansaitsevat sen rangaistuksen, jonka alaisina he ovat?"

Tähän minä vastasin: "Epäilemättä se on oikeudenmukainen synnin palkka, jota he nyt kärsivät ja jota sinäkin jälkeenpäin joudut kärsi­mään. Sillä te, sinä kuten hekin, olette tehneet syntiä iäti ylistettävää Jumalaa vastaan; ja synnis­täsi joudut kärsimään oikeudenmukaisen koston iankaikkista tulta. Eikä ole vähäiseksikään puolus­tukseksi sanotta, ettet sinä koskaan epäillyt Jumalan olemassaoloa. Sillä vaikka tiesit, että Jumala on, sinä kuitenkin kapinoit Häntä vastaan, ja sen tähden tulet oikeudenmukaisesti rankaistuksi iankaikkiseen perikatoon Herran kasvoista ja Hänen voimansa kirkkaudesta."

Tähän paholainen vastasi: "Se on totta; me tiedämme joutuvamme rangaistaviksi, kuten olet sanonut. Mutta jos ihmiskunnan tuli saada osak­seen sääliä, koska he lankesivat paholaisen kiu­sauksen kautta, niin samoin on minun ja kaikkien vähempiarvoisten henkien laita, sillä me jouduim­me 'Loistavan Aamuruskon' kautta kiusatuiksi osallistumaan hänen tekoihinsa. Ja sen tähden, vaikkakin se tekee Lusiferin rikoksen raskaam-

 

 

Sivu 91

 

maksi. Tämän pitäisi lieventää alempiarvoisten henkien kohtaloa."

Tähän minun loistava saattajani, joka ei ollut puhunut heille siitä asti, kun minä sinne tulin, vastasi ankarasti, kiivastuneen näköisenä, näin: "Oi, sinä luopunut, paha, valehteleva henki' Voitko vahvistaa tosiksi nuo asiat nähdessäsi minut täällä? Etkö tiedä, että juuri sinun ylpeä sydämesi saattoi sinut osallistumaan Lusiferin juoniin ja hänen kanssaan nousemaan siunattua Jumalaa vastaan, joka oli luonut sinut kirkkauden olennoksi? Mutta omasta ihanuudestasi ylpistyen sinä olisit tahtonut olla ylistettävän Luojan yläpuolella, ja niin olit valmis liittymään Lusiferiin. Niinpä sinut nyt on oikeudenmukaisesti hänen kanssaan heitetty hel­vettiin. Ja sinun aikaisempi hyvyytesi ja kauneu­tesi muuttui tuohon kauheaan muotoon, jossa sinä nyt esiinnyt, oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi kapinallisesta ylpeydestäsi."

Tähän luopiohenki vain sanoi: "Miksi sinä näin hyökkäät meidän asuinpaikkoihimme ja tulet tänne vaivaamaan meitä ennen aikaamme?" Ja tä­män sanottuaan hän pujahti pois aivan kuin pel­jäten vastauksia, joita hän ehkä olisi saanut.

Paholaisen mentyä sanoin saattajalleni, että olen jo kuullut jotakin näiden luopioenkelien lankee­muksesta, mutta haluaisin paljon täydellisempää

 

 

Sivu 92

 

yksityiskohtaista selitystä. Tähän suojaava enkeli­ni vastasi: "Kun sinä kerran tulet riisuutumaan ka­toavaisuudesta ja sinut muutetaan autuaiden osaan, niin siellä tulet tietämään sellaiset asiat, joita nyt et voi ymmärtää. Älä sen vuoksi nykyisessä tilassasi halaja olla viisaampi äläkä mene yli sen, mitä on kirjoitettu. On kylliksi tietää, että enkelit tekivät syntiä, ja syntiensä tähden heidät heitettiin helvet­tiin. Mutta kuinka puhtaiden henkien sydämeen voi nousta ajatuksia iankaikkista Pyhyyttä vas­taan, joka ensiksi loi heidät, on asia, mitä sinun ei ole mahdollista käsittää."

"Olen havainnut", minä sanoin, "että he kaikki valittavat eniten niitä tuskia, jotka aiheutuvat heidän oman syyllisyytensä tunnosta. Mikä va­kuuttaa heidän rangaistuksensa oikeudenmukai­suutta. Tämä synkkä luola on sopivin paikka, jossa synti nähdään oikeissa väreissään, sillä ellei syn­nissä ilmenisi mitä suurinta pahuutta, sitä ei mak­settaisi niin äärimmäisillä rangaistuksilla."

"Sinun johtopäätöksesi on hyvin luon­nollinen, mutta on olemassa vielä parempi paikka kuin tämä, jossa voi nähdä, kuinka tuomio pantiin täytäntöön synnin maksamiseksi _ risti, jolla riippu­vaa siunattua Jumalan Poikaa me saamme miettien katsella. Siellä me saamme nähdä synnin hirveät seuraukset. Siellä saamme nähdä sen todellisen

 

 

Sivu 93

 

kauheuden. Sillä kaikki tänne tuomittujen kärsi­mykset ovat sittenkin vain luotujen kärsimyksiä, mutta ristillä näet kärsivän Jumala n." "Varmasti eivät oikeus ja armo koskaan niin riemuinneet ja suudelleet toisiaan", minä sanoin, "kuin sinä kohtalokkaalla hetkellä. Sillä vanhurs­kaus oli silloin täydellisesti tyydytetty synnin saa­dessa oikeudenmukaisen rangaistuksensa. Ja armo riemuitsi ja oli mielissään, koska tämän kautta oli aikaansaatu pelastus kurjille syntisille. Ja oi, ian­kaikkinen ylistys Hänen pyhälle nimelleen aina, että Hänen armonsa on tehnyt minut halukkaaksi vastaanottamaan tämän pelastuksen ja sen kautta tulemaan kirkkauden perilliseksi! Sillä muistan jonkun noista kadotetuista onnettomista täällä kat­kerissa itsesyytöksissään maininneen, että kun heil­le tarjottiin pelastusta, he vastustivat sitä. Yksin armo auttoi minua vastaanottamaan sen."

Loistava vartijani sanoi minulle tämän jälkeen, että hänen täytyy nyt saattaa minut takaisin maan päälle ja jättää minut sinne uskossa ja kärsivällisyydessä odottamaan, kunnes odotettu autuas muuttohetkeni tulisi. "Tule siis", hän sa­noi, "ja jättäkäämme tämä tuskan ja kauhun val­takunta sen mustien asukkaiden haltuun!"

Ja aivan vähäisessä ajan rahdussa minä löysin itseni jälleen maan päältä aivan samasta paikasta,

 

Sivu 94

 

jossa olin aikonut tehdä mustan synnin, olla oma murhaajani, sen paholaisen kiusausten voittama­na, joka oli uskotellut minulle, ettei ole Jumalaa. Mutta millä tavoin tänne tulin, sitä en ensinkään kykene selittämään. Heti kun olin tullut penkereen luo, jossa olin istunut, tuo loistava olento, joka oli minua kaiken matkaa johdattanut, sanoi minulle: ' 'Nyt, Epainetus, sinä tiedät, missä olet, enkä minä enää kauempaa saa viipyä sinun luonasi, sillä mi­nulla on toisia palvelustehtäviä suoritettavina. Ylis­tä Häntä, joka iankaikkisesti istuu valtaistuimella. Häntä, jolla on kaikki valta taivaassa, maassa ja helvetissä, kaikista Hänen armonsa ihmeistä, joita Hän on näyttänyt sinulle niin vähäisessä ajan rahdussa!"

Kun aioin vastata hänelle, loistava saattaja­ni katosi, ja minut oli jätetty yksin. Oltuani jonkin aikaa miettimässä niitä hämmästyttäviä näkyjä, joita olin kuullut, tuskin uskoin, että jälleen olin maanpäällä. Enkä tiennyt, kuinka kauan olin ollut poissa. Polvistuin maahan ja rukoilin, etten kos­kaan kadottaisi elävää tuntoa kaikista näistä ihm­eellisistä asioista, joita minulle oli näytetty. Ja sitten nousin ylistäen ja kiittäen Jumalaa kaikesta Hänen hyvyydestään.

Palattuani kotiini perheeni oli hyvin häm­mästynyt nähdessään kasvojeni oudosti muuttu-

 

 

Sivu 95

 

neen. He katselivat minua kuin eivät oikein olisi minua tunteneet. Kysyin heiltä, mistä johtui heidän erikoinen ihmettelynsä. He vastasivat, että sen ai­heutti minun kasvojeni muutos. "Missä suhtees­sa", minä sanoin, "onko se sitä, että minä olen niin vanhentunut?"

He sanoivat minulle: "Eilen sinä näytit erikoisen synkältä ja masentuneelta, niin että olit kuin epätoivon esikuva, mutta nyt sinun kasvosi näyttävät paljon kauniimmilta j a niistä kuvastuvat kaikki täydellisen ilon ja tyytyväisyyden merkit." ''Jos te olisitte nähneet", minä sanoin,'' mitä minä tänä päivänä olen nähnyt, ette ihmettelisi näkemäänne muutosta."

Sitten menin kammiooni, otin kynäni ja mustetta, ja siellä minä kirjoitin, mitä olin kuullut ja nähnyt selittäen koko näyn alusta loppuun. Toi­von, että sillä olisi sama vaikutus niihin, jotka lu­kevat tämän, kuin sillä oli minuun kirjoittaessani siitä.

 

Kirja päättyy tähän.

 

LOPPUSANAT

 

.. ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa… kirjassa ovat nämä sanat, jotka ovat Pyhän Raamatun Uuden Testamentin sanoja!

 

14. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä kukaan ei ole näkevä Herraa.

(Jumalan Kansan Raamattu: Hepr. 12:14)

 

Pyhitys merkitsee Jumalalle erottautumista. Erottautumista siten, että sydämesi ei ole maailmassa, vaikka elämmekin maailmassa, esim. teemme työtä ja elämme. Uskovalla tulee olla oma sisäinen elämänsä, jota hän ruokkii Jumalan sanalla. Seurakuntayhteys voi auttaa ihmistä. Mutta jos se on vain mekaanista kirkossa tai seurakuntakuorossa käymistä, se ei silloin auta. Mp3 hakemistossani on yksi hyvä ruotsalaisen Helluntaisaarnaajan puhuma puhe, Owe Lindeskär oli Suomen Helluntain Elotulilla Keuruulla, ja tämä puhe on sekä suomeksi että ruotsiksi äänenä löydettävissä tästä hakemistosta.  Ajoittain vaihtelen netissä olevia puheita, mutta tarkista kulloinkin, mitä MP3 hakemistossa on saatavissa.

 

Tämän puheen sisältö on se, että seurakunnan ei tulisi olla niin toimintoihin orientoitunut, että seurakunnan jäsenistä tulee vain jonkin toimintojen osia!!!!!!!!!

Seurakunnan jäsenistä täytyisi tulla sielujen voittaja jo Jumalan pelon tähden, niin että joka vuosi he voittavat sieluja.

 

Minä opetan tätä samaa siten, että ihmisen täytyy täyttyä Pyhällä Hengellä, niin ihminen voi aktivoitua palvelemaan elävää Jeesusta. Jeesus on taivaassa, meillä on Jumalan Sana, Pyhä Raamattu, mutta siksi tarvitsemme Pyhän Hengen koska Jeesus, seurakunnan pää on taivaassa. Jeesus johtaa Jumalan valtakunnan työtä sieltä Pyhän Hengen kautta.

 

http://www.jeesusonherra.se/armolahjat.htm

 

Jos sinä hyvä lukija, et ole uskossa Jeesukseen, tässä on alkuohjeet sinulle.

http://www.jeesusonherra.se/uskoontulo.htm

 

Mutta jokainen uskoon tullut tarvitsee Pyhän Hengen voiman!

Saitteko pyhän Hengen silloin kun tulitte uskoon?

 

1. Apolloksen ollessa Korintossa Paavali vaelsi ylämaakuntien läpi ja tuli Efesoon. Hän tapasi siellä muutamia opetuslapsia

 

2. ja kysyi heiltä: "Saitteko Pyhän Hengen tullessanne uskoon?" He vastasivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että on Pyhä Henki."

 

3. Hän kysyi: "Millä kasteella teidät sitten on kastettu?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella."

 

4. Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella ja kehotti kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."

 

5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.

 

6. Paavalin pannessa kätensä heidän päälleen Pyhä Henki tuli heihin, ja he puhuivat kielillä ja profetoivat.

 

7. Heitä oli kaikkiaan noin 12 miestä.

(Jumalan Kansan Raamattu: Ap. t. 19:1-7)

 

 

Jos vasemmalla ei näy hakemistoa, klikkaa tästä http://www.jeesusonherra.se

Talleta hakemisto selaimesi suosikkeihin.

Sähköposti löytyy tältä sivulta Yhteystiedot ja yleistä